Yrityksen ja erehdyksen kautta

Ei todellakaan mennyt niin kuin sanonko missä. Meidän kesämökkeilymme on ollut kaukana siitä suomenruotsalaisesta huvilaidyllistä, josta paljon puhutaan. Viimeisen kolmen kesän aikana virheitä ja epäonnistumisia on tullut tehtyä niin paljon, että niitä on jopa hieman kiusallista muistella.

Olemme esimerkiksi melkein polttaneet upouuden telttasaunamme. Uudet eristykset olivat niin tehokkaat, että ne sytyttivät telttakankaan tuleen jo lämmitysvaiheessa. Onneksi lämmittäjä oli tilanteen tasalla ja onnistui sammuttamaan palon alun. Saimme myös korjattua eristystä sen verran, että saunominen on ollut hieman turvallisempaa siitä asti.

Viime syksynä huolella valittu paviljonkimme oli tuulen voimasta lentänyt yhdeksi valtavaksi kasaksi kangasta, hyttysverkkoa ja metalliputkea. Ainoa lohtu oli se, että hyttysaika oli jo auttamatta ohi. Toisaalta syksyn sateilta olisi ollut mukava suojautua paviljongin suojaan. Tänä keväänä rakennelma onneksi saatiin korjattua metalliputkien avulla, kun taas saapaslaatikko, jonka kannen istuin säpäleiksi juhannuksena, ei taida korjaantua millään.

Tämän kesän suurimmat epäonnet on kuitenkin aiheuttanut sade, jota totisesti on riittänyt. Sinänsä sade olisi ihan mukava juttu, sillä se tietää vihreää luontoa ja hyvää sienisatoa, mutta tänä kesänä sade on alkanut aina täsmälleen silloin, kun minä olen saanut maalipurkin auki. Maalauskohteita olisi tontilla useitakin, mutta sopivan maalausajankohdan löytäminen on ollut mahdotonta. Nyt teinkin päätöksen, että optimaaliset ja kuivat maalauskelit saavat jäädä haaveeksi – nyt maalaan heti, kun taivaalta ei tule kaatamalla vettä. Kuivumisajat toki pitenevät, mutta niin ne pitenevät silloinkin, jos pääsen maalaamaan vasta elokuun kosteilla keleillä tai pahimmillaan vasta ensi kesänä.

Epäonnistumiset ja pienet virheet kai kuitenkin kuuluvat elämään ja erityisesti mökkeilyyn. Vaikka olen mökkeillyt koko pienen ikäni ja mielestäni olen myös suhteellisen tottunut eräeläjä, on kesämökin omistaminen saanut minut tuntemaan itseni täydeksi amatööriksi lukuisia kertoja. Jokaisella mökkireissulla olen joutunut nöyrtymään ja toteamaan, että en tiedä lähellekään niin paljon kuin olen ajatellut tietäväni. Pelkästään kalaverkkojen laskeminen järveen vaati niin monta yritystä, että jouduin nollaamaan kaikki aiemmat kerrat kokemusrekisteristäni ja aloittamaan opettelun alusta. Myös jokainen pienikin rakennusprojekti on alkanut sen tajuamisesta, ettei oikeasti osaa mitään. Vasta sen jälkeen on voinut ryhtyä ottamaan selvää, mitä oikein pitää tehdä, ja vasta paljon myöhemmin on ollut mahdollista ryhtyä konkreettisesti tekemään jotain.

Eipä kai kesämökkeily niin hienoa olisikaan, jos kaikki sujuisi täydellisesti. Jos laudat aina asettuisivat heti vaateriin, eikä yksikään naula vääntyisi lyöntivaiheessa, rakentaminen olisi liiankin helppoa. Samoin, jos veneestä muistaisi aina ottaa tulpan pois ennen sadekuuroa, ja jääkaapin muistaisi tyhjentää poissaolon ajaksi ainakin silloin, kun kaasu alkaa olla lopussa, monet hauskat tarinat jäisivät syntymättä. Mitä ihmettä sitä sitten muistelisi pimeänä elokuisena iltana kynttilän valossa juuri korjatun paviljongin suojissa?