Suomalainen kesäpäivä. Lämmintä +30 astetta, hyttyset inisevät korvan juuressa, lapsi huutaa hikisenä vaunuissa. Mikä olisikaan parempi ajankohta vessan rakentamiselle?
Ulkovessan maalaaminen vaati mielenlujuutta. Sisältä homma sujui suhteellisen kivuttomasti, kun muisti pitää erityisesti kuuloaistinsa suljettuna ja keskittyi vain pensselin liikkeeseen lautapinnassa. Ulkopuoli oli muuten yksinkertainen maalattava, mutta vuorotellen keikkuminen alumiinitikkailla kiikkerässä maastossa sekä parilla lankulla puolitäyden nestealtaan yläpuolella taas antoivat liikaa aistiärsykkeitä. Juuri huussia työstäessäni huvitinkin itseäni kehittämällä oman elämänfilosofian, jota harjoitetaan nimenomaan rakennustöissä. Kehittelemäni filosofia muistuttaa jonkin verran Zeniä, mutta sitä voisi kutsua vaikka nimellä Pim, sillä niin lähellä hulluutta koko toiminta tuntui joinakin päivinä olevan.
Pim-filosofian perusajatus on juuri taistella aistiärsykkeitä vastaan. Tavoitteena on kyetä keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vaikka ympärillä olisi ärsykkeitä hyttysistä ja paarmoista erilaisiin hajuihin ja huutaviin lapsiin. Täydellisessä Pim-tilassa pensseli kulkee lautaa pitkin kuin itsestään, eikä tikkailla keikkuessaan edes huomaa pakotusta pohjelihaksissa. Kipu luultavasti ilmaantuu iltaan mennessä, mutta silloin voi tehdä uusia harjoituksia vaikkapa odottaessaan hyperaktiivisen kolmevuotiaan putoamista suorin jaloin.
Mökillä Pim-filosofia on osoittautunut käteväksi paitsi vessaa maalatessa myös kaikenlaisissa muissa rakennusprojekteissa. Esimerkiksi kolmeakymmentä terassilautaa kiinnittäessä oli mahdollista keskittyä kuuntelemaan akkuporakoneen surinaa ja sitä, kuinka ääni muuttuu matalasta hurinasta aggressiiviseksi suraukseksi torch-pään alkaessa pyöriä ruuvin kannassa. Se ääni kun kertoi, että on aika päästää sormi liipaisimelta. Poran ääntä kuunnellessa ei huomannut kuumana porottavaa aurinkoa eikä kuullut kahden kolmevuotiaan kinastelua. Ainoa ääni, joka tuntui murtautuvan surinan läpi, oli nelikuukautisen hieman yskivä ääni, joka tarkoittaa nälkää. Silloin saivat jäädä ruuvit ja terassilaudat, kun tärkeämpi rooli ruokkijana ajoi muiden projektien ohi.
Kaikkein voittamattomin Pim on kuitenkin ollut niinä hetkinä, kun vauva on kaivannut unta. Toisten puuhaillessa rakennustyömaalla olen itse kerta toisensa jälkeen tarttunut vanhojen Emmaljungan vaunujen työntöaisaan ja lähtenyt kävelemään joko omaa tietä alas rantaan tai yhteistä tietä ylämäkeen kohti seuraavaa risteystä. Kesän aikana olen kävellyt nuo pari reittiä niin monta kertaa, että muistan hyvin tarkkaan missä mikäkin puu sijaitsee sekä missä kohdassa tietä pitää muistaa nostaa jalkaa hieman korkeammalle, ettei taas kerran kompastu törröttävään kiveen. Olen myös heiluttanut vaunuja metrin verran edes ja takaisin samassa kohdassa, joka on jo tallautunut lähes puhtaaksi mustikanvarvuista. Samalla on paljastunut, että juuri siinä kohdassa on tonttimme rikkain kantarelli-esiintymä, johon sieniä tupsahtaa yksi kerrallaan muutaman päivän välein. Samasta kohdasta myös pieni sisilisko tykkää juosta polun yli kohti varvikkoa. Olen myös ehtinyt valita useamman kymmenen ohutta rankapuuta, jotka voi kaataa syksyllä kaidepuiksi, sekä katsoa tarkkaan paikat niin tulevalle saunamökille kuin leikkimökillekin. Olen katsonut tonttia useammasta kulmasta ja tarkkaillut samalla sitä, mihin aikaan päivästä aurinko osuu mihinkin kohtaan metsää. Tarkimmat havainnot ovat heti aamukymmeneltä, jolloin Pikkusisko tykkää ottaa aamupäiväunensa, sekä noin kahdelta iltapäivällä, jolloin on yleensä iltapäiväunien aika.
Huussityömaalla kehittelemäni Pim-filosofia on avain onnelliseen kesämökkeilyyn. Se auttaa saavuttamaan autuaan aistittoman olotilan, jossa on mahdollista suorittaa valitsemansa tehtävä, mutta se myös auttaa avaamaan aistit silloin, kun pääasiallisena päämääränä on keikuttaa vaunuja. Ilman tätä filosofiaa, joka pakottaa keskittymään käsillä olevaan hetkeen en olisi ehkä edelleenkään saanut vessaa maalattua. En myöskään olisi saanut ehkä maailman parasta kantarellikastiketta, enkä ainakaan osaisi sekunnin murto-osassa vastata kysymykseen siitä, mikä olisi hyvä paikka sille tulevalle saunamökille. Nyt mietityttää enää se, soveltuuko tämä filosofia myös kaupunkioloihin, kun uhmaisen kolmevuotiaan lisäksi kaikki talvivarusteet pitäisi saada päälle myös rimpuilevalle taaperolle. Täytynee kokeilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti