”Rakennetaan itse lautatavarasta, niin tulee vähän halvemmaksi.” Tämä lienee kiinteistönomistamisen suurimpia harhaluuloja sen ohella, että tienhoitokunta oikeasti hoitaisi tien. Hoitaahan se jotain, mutta ei läheskään kaikkea, samoin kuin itse rakentamalla saattaa säästää hieman rahaa, mutta halvaksi se ei tule.
Projektista riippumatta rahaa tuntuu eniten kuluvan puutavaraan. Esimerkiksi terassilauta maksaa toista euroa metri ja yli kahdenkymmenen neliön terassiin menee noin 150 metriä lautaa, minkä lisäksi tulevat kaikki tukirakenteet, kaiteet ja muut. Summat liikkuvat ehdottomasti sadoissa euroissa kymppien sijaan. Lautoihin tarvitaan myös ruuveja, jotka maksavat alle kympin paketti, mutta jopa 200:n ruuvin paketteja tarvitaan useita. Katselin eräänä päivänä terassiamme ja ajattelin, että johan 200:lla ruuvilla saa aikaan pitkän pätkän lattiaa. Päätin kuitenkin laskea ja lopputuloksena oli 32 lautaa, joissa jokaisessa oli yhdeksän ruuvia eli pelkkään päällykseen meni 288 ruuvia. Siihen kun laskee päälle kymmenittäin kulmarautoja ja naulauslevyjä, joihin jokaiseen menee noin kuusi ruuvia, laatikkoja on saanut kantaa rautakaupasta yhden toisensa jälkeen. Pelkät ruuvit ovat maksaneet monta kymmentä euroa.
Mitään ei voi rakentaa ilman kunnon perustuksia. Leca-harkot ovat yllättävän halpoja, mutta jos niitä tarvitaan jokaiseen rakennelmaan kymmenkunta, siihen sideaineeksi muutama säkki sementtiä ja vähän rautoja, perustuksillekin tulee hintaa monta kymppiä. Olemmekin laskeneet, että pelkät tarvikkeet yli 20:n neliön tanssilattiallemme ovat tulleet maksamaan lähemmäs tuhat euroa. Sillä rahalla olisi luultavasti saanut jo jonkinlaisen valmiinkin terassin, mutta ei varmasti yhtä hienoa!
Puutavaran lisäksi toinen materiaali, jota tuntuu tarvitsevan vähän väliä, on maali. Pelkästään huussissamme on käytetty jo neljää eri maalia ja portaat ja harkkopilarit vaativat vielä ainakin kolme lisää. Nimittäin silloinkin, kun sama väri kelpaisi useampaan kohteeseen, pohjamateriaali on eri. Eihän samaa maalia kannata levittää pohjamaalatulle paneelille ja painekyllästetylle lankulle, jos maalia ei halua uusia parin vuoden välein. Varsinaisten maalien lisäksi myös erilaisia puunsuoja-aineita löytyy jo useampi purkki, aina vähän erilaiselle pinnalle.
Rakennusmateriaalien hinnat tuntuvat täysin käsittämättömiltä, varsinkin kun me käytämme niitä halvimpia materiaaleja eli puuta ja leca-harkkoja. Miten ihmeessä rahat riittävät niillä, jotka joutuvat huolehtimaan kaikenlaisista vesieristysmateriaaleista ja villoituksista?
Arvokkaat materiaalit ovat ehdottomasti herättäneet pienen hamsterin meissä jokaisessa. Kaikenlaiset pienetkin puupalat ja laudanpätkät varastoidaan myöhempää tarvetta varten ja maaleja yritetään sovittaa pienempiin kohteisiin viimeistä pisaraa myöten. Kierrämme myös paikkoja avoimin silmin valmiina nappaamaan mukaan jokaisen hyödyllisen esineen. Olemmekin raahanneet mummolasta peräkärrykuormittain kaikenlaista epämääräistä tavaraa, joka on päätynyt rakennusmateriaaliksi. Esimerkiksi lankut, joista vessan portaat on tehty, pystymme jäljittämään tarinoiden avulla 1980-luvun alkuun ja aivan muille työmaille.
Rakentaminen on kallis harrastus, jos mikä. On äärimmäisen turhauttavaa seistä kerta toisensa jälkeen rautakaupassa lastaamassa peräkärryn täydeltä lautaa ja mennä sen jälkeen kassalle maksamaan summa, joka on aina kolminumeroinen. Helposti tulee miettineeksi, ovatko omat projektit kaiken sen kantamisen, lastaamisen, sahaamisen ja kiinnittämisen aiheuttaman hien ja vaivan arvoisia, tyhjänä ammottavasta lompakosta puhumattakaan. Kuitenkin kun päivän päätteeksi pyyhkii ylimääräiset hiet silmistä ja katselee ympärilleen sitä, kuinka paikka on kehittynyt jo viime kesästä, on pakko myöntää sen kaiken olleen sen arvoista. On hieno tunne rakentaa jotain omin käsin, varsinkin kun siinä joutuu käyttämään mielikuvitusta säästääkseen voimia ja rahaa. Tuollainen projekti on opettavaisempi kuin sata työväenopiston kurssia tai yksityistuntia, joten kai siitä kannattaa silloin maksaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti