Pyöröhirsi, höylähirsi, lamellihirsi

Pakko se on myöntää: kesä on jo ohi. Jos sitä ei huomannut kylmenevästä säästä, sen huomasi ainakin siitä, että kesää varten varattujen tehtävien lista alkoi olla ruksittu. Huussi on paria lautaa vaille valmis, terassi kaipaa enää hieman maalia ja kaidepuita. Mökin seinät alkavat olla täynnä hyllyjä ja hammasharjat nököttävät siististi korissa ruokapöydän nurkan sijaan. Kun vielä saisimme mökin viimeisetkin hirret pensselöityä puunsuojalla ja puhkaistua varaston seinään reiän lisätilan saamiseksi, voisimme siirtyä huolettomin mielin suunnittelemaan seuraavaa projektia.

Kaiken rakentamisen ja järjestelyn lisäksi ehdin viime kesänä myös opiskella. Ehdottomasti paras paikka opiskelulle oli ulkohuussi, mihin silloin tällöin sai lukita itsensä hyvällä omallatunnolla. Opintomateriaalina toimivat kaksi paperikassillista esitteitä, joita keräsin paitsi eri messuilta myös tilasin verkosta viime talvena. Esitteet käsittelevät mitäpä muutakaan kuin mökin rakentamista. Tavoitteenamme on tulevaisuudessa – ehkä jo ensi kesänä – rakentaa saunamökki, jollaisen tekemisestä meillä ei ole minkäänlaista kokemusta. Kaikki opiskelu on siis tarpeen.

Kesän aikana opin esimerkiksi, että haluan makuualkovin. Haluan myös keittiösaarekkeen, nukkumaparven ja saunan, jonka lauteilta näkee järvelle. Olen myös oppinut, että yhdenkään mökkitoimittajan mallistossa ei tällaista ole. Kaikki nämä kriteerit täyttyvät eri malleissa, mutta ei minun haluamallani tavalla. On siis ollut pakko piirtää oma pohjakuva.

Opin myös, että mökin rakentaminen on kallista. Tämän tietysti tiesinkin jo etukäteen, mutta lisäopiskelu on vahvistanut asian. Tavallinen saunamökkipaketti maksaa jotain 15.000 ja 20.000 euron väliltä. Summaan pitää asiantuntijoiden mukaan lisätä vielä puolet, jos halutaan saada kokonaissumma perustuksineen ja terasseineen. Siihen summaan eivät tietenkään vielä kuulu esimerkiksi keittiökalusteet tai saunan kiukaat, sohvista puhumattakaan. Olenkin hieman alkanut epäillä, onko meillä varaa moiseen vielä ensi kesänä.

Olen oppinut vielä, että rahan lisäksi saunamökin rakentamiseen kuluu aikaa. Pelkästään perustukset vaativat puunkaadot ja risujen keräämisen, kuoppien kaivamisen tai kaivattamisen, salaojien tekemisen sekä valutyöt. Ei kuulosta viikon eikä kahden työltä. Taidamme siis ensi juhannuksena vielä saunoa teltassa.

Ennen kaikkea olen kuitenkin oppinut, että lamellihirrestä en pidä. Olen tähän asti suhtautunut hyvin avoimesti kaikenlaisiin seinäratkaisuihin ja tilasin jopa Finnlamellin esitteen tuntematta yritystä sen paremmin. Kuitenkin selaillessani esitteitä, ja erityisesti käydessäni Mäntyharjulla loma-asuntomessuilla, huomasin hirsien välisen eron. Lamellihirsi siis kasataan useammasta puupalikasta, mikä näkyy erityisesti hirsien päissä, kun itse olen tottunut hirren pyöreään rakenteeseen. En myöskään välitä siitä sileästä pinnasta, joka lamellihirressä on.

Tullessani tutummaksi lamellihirren kanssa minun on sitten pitänyt selvittää se, millaista hirttä oikein haluan. Tähän asti kuvittelin, että on niitä pyöreitä hirsiä ja sitten niitä ei-pyöreitä hirsiä. Nyt tiiviiden opintojen jälkeen tiedän, että on olemassa pyöröhirsiä, jotka siis ovat nimensä mukaisesti niitä pyöreitä, ja niitä voi olla joko käsin veistettynä tai tehdasvalmisteisena. On myös olemassa höylähirsiä, jotka ovat kokonaisesta puusta tehtyjä hirsiä, jotka on sahattu kantikkaiksi. Niistä siis saa suoraa seinää toisin kuin pyöröhirrestä. Ja sitten on olemassa lamellihirttä.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että haluan paksua pyöröhirttä. Mieleni luultavasti muuttuu, kun näen hintaeron eri hirsien välillä. Myös ajatus siitä, kuka sovittelee ne pyöreät palikat toinen toisensa päälle niin, että niistä lopulta muodostuu saunamökki eikä navetta, hikoiluttaa minua. Pidän siis edelleen mieleni avoimena sen suhteen, mistä materiaalista mökki lopulta tehdään.

Mökinrakentamisessa opiskelu ehdottomasti kannattaa. Ei kannata tuhlata aikaansa pyytämällä tarjousta kaikilta toimittajilta, jos osa valmistaa vain sellaista, mitä ei halua. Toisaalta tieto myös lisää tuskaa. Yhtäkkiä tajuaa, että haluaa juuri sitä suurinta ja kalleinta, joten joutuu väkisinkin tekemään kompromisseja. Ehkä se ensimmäinen kompromissi tulee eteen, kun päätämme onko meillä oikeasti mahdollisuutta rakentaa mökki ensi kesänä, vaikka jättäisimmekin kaiken ylimääräisen vielä tekemättä. Se jää nähtäväksi.

Nyt olen kuitenkin jakanut opintomateriaalini niihin lehtisiin, jotka voimme heittää suoraan nuotioon ja niihin, joita tarvitsemme avuksi päätöksenteossa. Kohta on nimittäin aika pakata nuo lehtiset takaisin paperikassiin ja siirtää ne kaupunkikotiin, missä suunnittelu ensi kesää varten jatkuu.

Pim ja mökinrakentamisen taito

Suomalainen kesäpäivä. Lämmintä +30 astetta, hyttyset inisevät korvan juuressa, lapsi huutaa hikisenä vaunuissa. Mikä olisikaan parempi ajankohta vessan rakentamiselle?

Ulkovessan maalaaminen vaati mielenlujuutta. Sisältä homma sujui suhteellisen kivuttomasti, kun muisti pitää erityisesti kuuloaistinsa suljettuna ja keskittyi vain pensselin liikkeeseen lautapinnassa. Ulkopuoli oli muuten yksinkertainen maalattava, mutta vuorotellen keikkuminen alumiinitikkailla kiikkerässä maastossa sekä parilla lankulla puolitäyden nestealtaan yläpuolella taas antoivat liikaa aistiärsykkeitä. Juuri huussia työstäessäni huvitinkin itseäni kehittämällä oman elämänfilosofian, jota harjoitetaan nimenomaan rakennustöissä. Kehittelemäni filosofia muistuttaa jonkin verran Zeniä, mutta sitä voisi kutsua vaikka nimellä Pim, sillä niin lähellä hulluutta koko toiminta tuntui joinakin päivinä olevan.

Pim-filosofian perusajatus on juuri taistella aistiärsykkeitä vastaan. Tavoitteena on kyetä keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vaikka ympärillä olisi ärsykkeitä hyttysistä ja paarmoista erilaisiin hajuihin ja huutaviin lapsiin. Täydellisessä Pim-tilassa pensseli kulkee lautaa pitkin kuin itsestään, eikä tikkailla keikkuessaan edes huomaa pakotusta pohjelihaksissa. Kipu luultavasti ilmaantuu iltaan mennessä, mutta silloin voi tehdä uusia harjoituksia vaikkapa odottaessaan hyperaktiivisen kolmevuotiaan putoamista suorin jaloin.

Mökillä Pim-filosofia on osoittautunut käteväksi paitsi vessaa maalatessa myös kaikenlaisissa muissa rakennusprojekteissa. Esimerkiksi kolmeakymmentä terassilautaa kiinnittäessä oli mahdollista keskittyä kuuntelemaan akkuporakoneen surinaa ja sitä, kuinka ääni muuttuu matalasta hurinasta aggressiiviseksi suraukseksi torch-pään alkaessa pyöriä ruuvin kannassa. Se ääni kun kertoi, että on aika päästää sormi liipaisimelta. Poran ääntä kuunnellessa ei huomannut kuumana porottavaa aurinkoa eikä kuullut kahden kolmevuotiaan kinastelua. Ainoa ääni, joka tuntui murtautuvan surinan läpi, oli nelikuukautisen hieman yskivä ääni, joka tarkoittaa nälkää. Silloin saivat jäädä ruuvit ja terassilaudat, kun tärkeämpi rooli ruokkijana ajoi muiden projektien ohi.

Kaikkein voittamattomin Pim on kuitenkin ollut niinä hetkinä, kun vauva on kaivannut unta. Toisten puuhaillessa rakennustyömaalla olen itse kerta toisensa jälkeen tarttunut vanhojen Emmaljungan vaunujen työntöaisaan ja lähtenyt kävelemään joko omaa tietä alas rantaan tai yhteistä tietä ylämäkeen kohti seuraavaa risteystä. Kesän aikana olen kävellyt nuo pari reittiä niin monta kertaa, että muistan hyvin tarkkaan missä mikäkin puu sijaitsee sekä missä kohdassa tietä pitää muistaa nostaa jalkaa hieman korkeammalle, ettei taas kerran kompastu törröttävään kiveen. Olen myös heiluttanut vaunuja metrin verran edes ja takaisin samassa kohdassa, joka on jo tallautunut lähes puhtaaksi mustikanvarvuista. Samalla on paljastunut, että juuri siinä kohdassa on tonttimme rikkain kantarelli-esiintymä, johon sieniä tupsahtaa yksi kerrallaan muutaman päivän välein. Samasta kohdasta myös pieni sisilisko tykkää juosta polun yli kohti varvikkoa. Olen myös ehtinyt valita useamman kymmenen ohutta rankapuuta, jotka voi kaataa syksyllä kaidepuiksi, sekä katsoa tarkkaan paikat niin tulevalle saunamökille kuin leikkimökillekin. Olen katsonut tonttia useammasta kulmasta ja tarkkaillut samalla sitä, mihin aikaan päivästä aurinko osuu mihinkin kohtaan metsää. Tarkimmat havainnot ovat heti aamukymmeneltä, jolloin Pikkusisko tykkää ottaa aamupäiväunensa, sekä noin kahdelta iltapäivällä, jolloin on yleensä iltapäiväunien aika.

Huussityömaalla kehittelemäni Pim-filosofia on avain onnelliseen kesämökkeilyyn. Se auttaa saavuttamaan autuaan aistittoman olotilan, jossa on mahdollista suorittaa valitsemansa tehtävä, mutta se myös auttaa avaamaan aistit silloin, kun pääasiallisena päämääränä on keikuttaa vaunuja. Ilman tätä filosofiaa, joka pakottaa keskittymään käsillä olevaan hetkeen en olisi ehkä edelleenkään saanut vessaa maalattua. En myöskään olisi saanut ehkä maailman parasta kantarellikastiketta, enkä ainakaan osaisi sekunnin murto-osassa vastata kysymykseen siitä, mikä olisi hyvä paikka sille tulevalle saunamökille. Nyt mietityttää enää se, soveltuuko tämä filosofia myös kaupunkioloihin, kun uhmaisen kolmevuotiaan lisäksi kaikki talvivarusteet pitäisi saada päälle myös rimpuilevalle taaperolle. Täytynee kokeilla.

Halpaa huvia

”Rakennetaan itse lautatavarasta, niin tulee vähän halvemmaksi.” Tämä lienee kiinteistönomistamisen suurimpia harhaluuloja sen ohella, että tienhoitokunta oikeasti hoitaisi tien. Hoitaahan se jotain, mutta ei läheskään kaikkea, samoin kuin itse rakentamalla saattaa säästää hieman rahaa, mutta halvaksi se ei tule.

Projektista riippumatta rahaa tuntuu eniten kuluvan puutavaraan. Esimerkiksi terassilauta maksaa toista euroa metri ja yli kahdenkymmenen neliön terassiin menee noin 150 metriä lautaa, minkä lisäksi tulevat kaikki tukirakenteet, kaiteet ja muut. Summat liikkuvat ehdottomasti sadoissa euroissa kymppien sijaan. Lautoihin tarvitaan myös ruuveja, jotka maksavat alle kympin paketti, mutta jopa 200:n ruuvin paketteja tarvitaan useita. Katselin eräänä päivänä terassiamme ja ajattelin, että johan 200:lla ruuvilla saa aikaan pitkän pätkän lattiaa. Päätin kuitenkin laskea ja lopputuloksena oli 32 lautaa, joissa jokaisessa oli yhdeksän ruuvia eli pelkkään päällykseen meni 288 ruuvia. Siihen kun laskee päälle kymmenittäin kulmarautoja ja naulauslevyjä, joihin jokaiseen menee noin kuusi ruuvia, laatikkoja on saanut kantaa rautakaupasta yhden toisensa jälkeen. Pelkät ruuvit ovat maksaneet monta kymmentä euroa.

Mitään ei voi rakentaa ilman kunnon perustuksia. Leca-harkot ovat yllättävän halpoja, mutta jos niitä tarvitaan jokaiseen rakennelmaan kymmenkunta, siihen sideaineeksi muutama säkki sementtiä ja vähän rautoja, perustuksillekin tulee hintaa monta kymppiä. Olemmekin laskeneet, että pelkät tarvikkeet yli 20:n neliön tanssilattiallemme ovat tulleet maksamaan lähemmäs tuhat euroa. Sillä rahalla olisi luultavasti saanut jo jonkinlaisen valmiinkin terassin, mutta ei varmasti yhtä hienoa!

Puutavaran lisäksi toinen materiaali, jota tuntuu tarvitsevan vähän väliä, on maali. Pelkästään huussissamme on käytetty jo neljää eri maalia ja portaat ja harkkopilarit vaativat vielä ainakin kolme lisää. Nimittäin silloinkin, kun sama väri kelpaisi useampaan kohteeseen, pohjamateriaali on eri. Eihän samaa maalia kannata levittää pohjamaalatulle paneelille ja painekyllästetylle lankulle, jos maalia ei halua uusia parin vuoden välein. Varsinaisten maalien lisäksi myös erilaisia puunsuoja-aineita löytyy jo useampi purkki, aina vähän erilaiselle pinnalle.

Rakennusmateriaalien hinnat tuntuvat täysin käsittämättömiltä, varsinkin kun me käytämme niitä halvimpia materiaaleja eli puuta ja leca-harkkoja. Miten ihmeessä rahat riittävät niillä, jotka joutuvat huolehtimaan kaikenlaisista vesieristysmateriaaleista ja villoituksista?

Arvokkaat materiaalit ovat ehdottomasti herättäneet pienen hamsterin meissä jokaisessa. Kaikenlaiset pienetkin puupalat ja laudanpätkät varastoidaan myöhempää tarvetta varten ja maaleja yritetään sovittaa pienempiin kohteisiin viimeistä pisaraa myöten. Kierrämme myös paikkoja avoimin silmin valmiina nappaamaan mukaan jokaisen hyödyllisen esineen. Olemmekin raahanneet mummolasta peräkärrykuormittain kaikenlaista epämääräistä tavaraa, joka on päätynyt rakennusmateriaaliksi. Esimerkiksi lankut, joista vessan portaat on tehty, pystymme jäljittämään tarinoiden avulla 1980-luvun alkuun ja aivan muille työmaille.

Rakentaminen on kallis harrastus, jos mikä. On äärimmäisen turhauttavaa seistä kerta toisensa jälkeen rautakaupassa lastaamassa peräkärryn täydeltä lautaa ja mennä sen jälkeen kassalle maksamaan summa, joka on aina kolminumeroinen. Helposti tulee miettineeksi, ovatko omat projektit kaiken sen kantamisen, lastaamisen, sahaamisen ja kiinnittämisen aiheuttaman hien ja vaivan arvoisia, tyhjänä ammottavasta lompakosta puhumattakaan. Kuitenkin kun päivän päätteeksi pyyhkii ylimääräiset hiet silmistä ja katselee ympärilleen sitä, kuinka paikka on kehittynyt jo viime kesästä, on pakko myöntää sen kaiken olleen sen arvoista. On hieno tunne rakentaa jotain omin käsin, varsinkin kun siinä joutuu käyttämään mielikuvitusta säästääkseen voimia ja rahaa. Tuollainen projekti on opettavaisempi kuin sata työväenopiston kurssia tai yksityistuntia, joten kai siitä kannattaa silloin maksaakin.