torstai 15. syyskuuta 2011

Portaita, portaita, portaita


Rakentaminen on vaikeaa. Ainakin tällaiselle kaupunkieläjälle, jonka remontit ovat tähän asti rajoittuneet seinien tasoittamiseen ja maalaamiseen. Edes jalkalistojen asentaminen tai keittiökaappien kokoaminen eivät vedä vertoja sille, kun pitäisi saada jotain aikaan kasasta lautoja ja laatikollisesta nauloja.

Tähän mennessä me olemme rakentaneet vessan ja suoraa terassia kesäkeittiötä varten. Terassin tekeminen sujui ihan hyvin, kun perustusten päälle pääsi latomaan lautoja riviin. Vessan rakentaminen oli jo astetta monimutkaisempaa, sillä siihen piti saada aikaiseksi myös seinät ja katto. Yksi rakennuskohde on kuitenkin osoittautunut muita hankalammaksi – nimittäin portaat. Niiden rakentaminen vaatii joka kerta enemmän suunnittelua ja piirtämistä kuin mikään muu kohde, ja silti suunnitelmia joudutaan muuttamaan homman edetessä.

Itse asiassa aloitimme viime kesänä mökkiprojektimme portaiden rakentamisella, sillä pudotus rannasta veteen oli turhan jyrkkä kaksivuotiaalle sekä eläkeläisille ja polvivaivaisille. Eikä meidän muidenkaan ollut mukava kurkotella vettä ämpäriin makaamalla mustikkavarvikossa tai vaihtoehtoisesti hyppäämällä järveen ja huutamalla kaveri hakemaan ämpäreitä. Useamman päivän työstämisen jälkeen lopputuloksena olivat ihan käypäiset terassilaudasta tehdyt portaat, joissa on hieman lyhyt askelma ja jotka olisivat kaivanneet yhden tukipuun lisää, mutta vaivaan nähden lopputulos on täysin kelvollinen.

Seuraava porrasprojekti tuli vastaan vessan tultua käyttökuntoiseksi. Periaatteessa vessaa on voinut käyttää jo viime kesästä, kunhan ei ole välittänyt korkeasta kynnyksestä tai heiluvasta istuimesta, mutta kuinka ollakaan portaat puuttuivat vielä siinäkin vaiheessa, kun vessa oli maalipintaa vaille valmis. Lopulta portaat kuitenkin syntyivät, taas kerran pitkän työstämisen jälkeen. Tällä kertaa ne tosin ovat huomattavasti tukevammat kuin ensimmäinen yritelmä, onhan ne nyt tehty leveästä lankusta terassilaudan sijaan. Edelleenkään portaissa ei ole mitään mullistavaa, mutta sitä ei ole hikiseltä rakentajalta uskaltanut pyytääkään.

Ja nyt olemme siinä vaiheessa, että terassi tarvitsisi portaat. Terassinhan piti alun perin olla lähes maassa oleva laituri, johon saa sijoitettua pöydän ja tuolit, mutta siitä tuli kolmen lekaharkon korkeudella seisova tanssilava, johon kiipeäminen ilman portaita on mahdotonta. Vieläkään portaat eivät synny tuosta vain, vaan niitä on suunniteltu jo moneen otteeseen. Nyt palaamme taas takaisin terassilautaan, mutta yritämme saada askelmista tarpeeksi syvät myös aikuisten jaloille ja lisäämme ehkä kolmannen tukipuun. Uskoisin, että portaat valmistuvat kesän loppuun mennessä.

Terassi on kesäpaikkamme viimeinen varsinainen rakennusprojekti tänä kesänä. Melkein kaikki kohdat keväällä tekemästämme suunnitelmasta on toteutettu ja jäljellä on enää viimeistely – sekä portaiden rakentaminen. Olemme nimittäin kesän aikana löytäneet jo ainakin neljä kohtaa, joihin on saatava portaat kulkemisen helpottamiseksi. Rinnetontti kun asettaa haasteita sen suhteen, kuinka kaiken ikäiset pääsevät kulkemaan mökin ja rannan väliä laskeutumatta aina nenälleen. Ahkera kulkeminen on myös kuluttanut tietyt kohdat niin, että tukeva maa on lähtenyt liikkeelle ja jäljelle on jäänyt vain kalliota, joka etenkin sateella on todella liukas. Kulkureitit siis vaativat ehdottomasti portaita.

Portaiden rakentamiseen erikoistunut Vaari on jo koko kesän huokaillut projektien kanssa. Hän on ripotellut ympäri tonttia tukipuita, joihin pitäisi alkaa rakentaa varsinaisia portaita, sekä tulostanut netistä kaikenlaisia porrasohjeita. Tällä hetkellä yritämme kannustaa häntä terassinportaiden kanssa ja visioida niistä mahdollisimman yksinkertaisia, sillä vielä emme ole uskaltaneet edes vihjaista, mihin kaikkiin kohtiin portaat haluaisimme. Luulenpa, että meidän ainoa vaihtoehtomme tästä selviämiseksi on se, että myös me varsinaiset mökinomistajat lyöttäydymme mukaan porrasprojektiin ja harjoittelemme rakentamisen ihan itse. Onhan meillä ainakin maastoa, mihin koekappaleita voi tehdä!

tiistai 13. syyskuuta 2011

Vapaapäivän huveja


Mökin sisustaminen, kesäkeittiön rakentaminen, vessan maalaaminen, rannan niittäminen ja niin edelleen ja niin edelleen. Kesäpaikan laittaminen on täyttä työtä, eivätkä hommat lopu edes tekemällä. Useamman rakennuspäivän jälkeen tekee kuitenkin mieli tehdä jotain ihan muuta. Minä olen viettänyt vapaapäiviä mummolassa yhtä kaikki rakentamisen parissa, mutta kyseessä on ollut kesämökin sijaan nukkekoti.

Ollessani pieni minulla oli nukkekoti, sellainen täysin tavallinen Lundbyn talo. Se kuitenkin annettiin jollekin sukulaislapselle, eikä sitä sen jälkeen ole näkynyt. Kahden tyttölapsen äitinä olen kuitenkin alkanut kaivata nukkekotia. Isosiskolla on jo pari vuotta ollut saappaanmuotoinen keijutalo, mutta jotenkin siinä ei ole oikean nukkekodin henkeä. Yksi osa nukkekotia on sen laittaminen, mitä pienessä muovitalossa ei voi tehdä ollenkaan. Oikeassa nukkekodissa huoneet voivat vaihtaa paikkaa vaikka joka päivä. En myöskään halunnut aivan samanlaista Lundbyä kuin itselläni oli, vaan halusin hieman lisää haastetta ja päätin rakentaa talon itse.

Ensin tietysti yritin houkutella Vaaria rakentamaan tytöille nukkekotia. Hahmottelin suunnitelmiani, jotka käsittivät kolme kerrosta ja aukeavan etuseinän, johon voisi myös upottaa muutaman huoneen. Aivan totuudenmukaisesti Vaari kuitenkin vetosi kiireisiin erään kesämökkiprojektin kanssa, joten ei auttanut kuin ryhtyä hommiin itse. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että Vaari on rakentanut talosta ainakin puolet, sillä niin usein olen häntä joutunut pyytämään apuun tai ainakin jakamaan neuvoja. Olen kuitenkin tsempannut Vaaria siteeraamalla Kalle Päätaloa, joka sanoi, että jokaisen suomalaisen miehen pitäisi elämänsä aikana rakentaa talo ja kirjoittaa kirja. Nyt puolet urakasta olisi jo tehty, mihin vastauksena Vaari uhkasi lähteä toteuttamaan toisen puolen Jamaikalle palmujen alle.

Nukkekotia on rakennettu askel kerrallaan kokeilemalla ja pohtimalla. Takaseinä ja sivuseinä on koottu seinäpaneeleista, joihin sahattiin aukkoja ikkunoiksi. Seinät kasattiin lasilistalla, joka samalla toimii vanerista sahattujen lattioiden tukina. Lattioiden etureunaan piti lisätä lattialistaa lisätuen saamiseksi ja väliseinät laitettiin myös vanerista asennusliiman avulla. Kattoa en ole vielä edes miettinyt, mutta luultavasti taloon tulee harjakatto, jonka alle yritän ujuttaa ullakon.

Tällä hetkellä nukkekoti on noin metrin leveä ja metrin korkea, siinä on kolme kerrosta ja kahdeksan huonetta. Ulkoseinät ovat täyttä puuta, mutta sisäosat vaneria. Nuket voisivat periaatteessa muuttaa sisään, mutta talo on aivan tyhjä. Tästä alkaa se mielenkiintoinen vaihe, kun saamme yhdessä Isosiskon kanssa ryhtyä päättämään siitä, minkä värisiä seinistä tulee, mitä materiaalia lattia on ja millaiset portaat kerrosten välillä menevät. Ehkä teemme kuten monet vanhan talon ostaneet: otamme työn alle yhden huoneen kerrallaan asukkaiden majaillessa muissa huoneissa sillä aikaa. Taidamme myös aloittaa tärkeimmistä eli vessasta ja keittiöstä.

Nukkekodin rakentaminen on hauskaa vastapainoa kesämökin laittamiselle. Kun kesämökillä ratkaisut oikeasti ratkaisevat hinta ja käyttökelpoisuus, nukkekodin kanssa voi revitellä. Kun omaan mökkiin voi suunnitella vain yhtä tupaa ja ehkä pientä makuualkovia, voi nukkekotiin saman tien suunnitella kahdeksan huonetta ja ison ullakon. Nukkekodin huoneissa ei myöskään tarvitse olla mitään järkeä. Sieltä voi puuttua keittiö, mutta siellä voi olla viisi makuuhuonetta. Seinä- ja lattiamateriaalien ei tarvitse kestää kymmentä vuotta tai sointua suomalaisen järvimaiseman kanssa, vaan ne voi uusia vaikka kerran kuukaudessa. Ja kun on pari päivää visioinut nukkekodin seinään maailman villeintä tapettia, voi taas palata mökkityömaalle ruuvaamaan hyllyjä seinille, jotta hammasharjat eivät loju yhtenä kasana keskellä ruokapöytää.

Kun yhtenä helteisenä päivänä hioin hiki valuen nukkekodin ikkuna-aukkoja siistimmiksi, Vaari kysyi oleellisen kysymyksen: mihin olet aikonut tämän nukkekodin sitten sijoittaa? Jaa-a. Ehkä sinne omalle kesämökille, heti kun joku on rakentanut sinne lisää tilaa.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Kierrätys kunniaan


Kompostori 49,90 euroa, kaasukeitin 59 euroa, kaksi kannellista muovilaatikkoa vaatteille 22 euroa. Puhumattakaan Sissi-kaminasta 200 euroa, Madrid-paviljongista 199 euroa ja kaasujääkaapista melkein 1000 euroa. Tai painekyllästetyistä terassilaudoista, torch-päisistä ruuveista ja kakkosnelosista, joihin on kulunut satanen toisensa jälkeen. Kesämökin varustaminen on kallista puuhaa.

Kun hankittavaa ja rakennettavaa on paljon ja rahavarat ovat vähissä, ei ole muuta keinoa kuin haalia ympärilleen vanhaa tavaraa. Muistan toki luvanneeni kesiä sitten, että jos minulla jonain päivänä on oma kesämökki, sinne ei todellakaan raahata kaikkea sitä rojua, mitä ei kotona enää haluta käyttää. Tänä kesänä olen joutunut syömään sanani ja kaivamaan kaapin kätköistä kaikenlaista puunaulakkoa, johon en olisi koskaan uskonut kajoavani.

Merkittävin vanhojen tavaroiden sijoituspaikka on astiakaappi. Vaikka Arabian lehtikuvioiset kahvikupit olisivat kuinka ihanat, on ollut kätevintä haalia kasaan setti vanhoja astioita niin omista kuin muidenkin varastoista. Onneksi Vaarilla on jo pitkään ollut paha tapa huutaa kotikylän huutokaupasta pahvilaatikoittain tavaraa muutamalla eurolla. Niistä laatikoista on löytynyt vino pino lautasia, laseja ja aterimia. Kotoa toimme opiskeluaikana ostetut kattilat, joiden tilalle ostimme vihdoin uudemmat versiot, sekä kasan veitsiä ja kahvimukeja, joita oli kertynyt nurkkiin. Astiaston ylpeys ovat kuitenkin vihreät sinappilasit, jotka lähes ainoina esineinä otin matkaani lapsuuden kesämökistä, kun se oli myyty. Loput astiat ostin Ikeasta sillä periaatteella, että jonain päivänä ostan siihen oikeaan mökkiin kunnon astiat, mutta nyt mennään näillä.

Vaikka käytetyn tavaran haaliminen voi olla ahdistavaakin, on siinä myös mahdollisuus tehdä suuria oivalluksia. Sellaisena pidän tiskipöytäämme, joka on koottu kylänmieheltä saadusta teräksisestä tiskitasosta, sekä mummolan vanhasta tiskikoneesta. Ilman varsinaista konetta ja letkuja se toimii paitsi tiskipöydän toisena tukijalkana, myös hyvänä kuivauspaikkana koreineen. Myös rantaan sijoitettu kylältä viskipullolla ostettu vesipata on ollut korvaamaton kuuman veden lähde. Tähän mennessä se ei ole kaivannut saunaa ympärilleen, vaan on toiminut hyvin keskellä pihlajikkoa. Erittäin ylpeä olen myös viininpunaisista ämpäreistämme, jotka kaasoni kanssa koristelimme kukkakuvioin yli kuusi vuotta sitten häitämme varten. Häissä ne palvelivat hienosti hiekalla täytettyinä tuhkakuppeina, minkä jälkeen Mummo ja Vaari ovat säilöneet niitä varastossaan. Nyt ne vihdoin palvelevat alkuperäisessä tarkoituksessaan vesiämpäreinä, joilla kannetaan vettä mäkeä ylös niin tiskausta kuin pyllynpesuakin varten.

Maaleja olemme myös haalineet sieltä ja täältä. On mielenkiintoista, kuinka Mummolan sininen ulkomaali yhdistettynä kaupunkiasuntomme valkoiseen pohjamaaliin sai ulkohuussiin aikaan hyvin saaristolaisen vaikutelman. Melkein tekisi mieleni ostaa sinne Ristomatti Ratian Saaristo-arkku, mutta siihen ei todellakaan ole varaa moneen vuoteen. Nyt toiveissani olisikin jonkinlainen suuri astia vessan kuiviketta varten. Uusi metallinen astia kannella maksaisi yli 20 euroa, mikä tuntuu aika paljolta, jos tarkoituksena on vain säilöä siihen huussikuiviketta.

Köyhän mökinlaittajan on siis pakko tinkiä tavaroiden tuoreudesta mikäli haluaa rahojen riittävän. On kuitenkin ollut hauskaa huomata, kuinka omasta kodistakin löytyy iso kasa tavaraa, jota on vuosien ajan säilönyt tätä hetkeä varten, vaikkei ole sitä silloin tajunnutkaan. Tätä unelmaa on vaalinut mielessään jo niin kauan, että ilman sitä tietyt tavarat olisivat lähteneet kaatopaikalle jo kauan sitten. Se, jos mikä, todistaa sen, että vaikka kesämökin laittaminen velkaisena lapsiperheellisenä vaikuttaa täysin järjettömältä puuhalta, on omista unelmistaan joskus aivan pakko pitää kiinni. Sillä siinä hetkessä kun tajuaa unelmansa toteutuneen, on jotain niin taianomaista, että sen voimalla jaksaa tehdä vaikka mitä.