Haaveissahan se on ollut aina. Siis oma kesämökki. Järvenranta, koivuja, mustikanvarpuja ja tuoli, josta niitä kaikkia voi katsella. Koko lapsuuteni kävin suvun mökillä, jonka käyttöoikeus sitten yhtenä päivänä loppui. Siitä lähtien yritimme selviytyä toisten nurkissa sekä erilaisilla vuokramökeillä, mutta suureellisesta grillailusta ja äänekkäistä leikeistä pitävän lapsiperheen on ollut todella vaikea olla näkymätön. Lisäksi iänikuinen tavaroiden siirtäminen kesäpaikasta toiseen alkoi väsyttää todella pahasti, minkä vuoksi joka vuosi toukokuusta syyskuuhun haaveilimme omasta mökistä. Lokakuusta huhtikuuhun totesimme aina, ettei mökin omistamisessa oikeasti ole mitään järkeä, koska asuntolainaakin pitää maksaa – kyllähän loman voi ihan hyvin viettää sukulaisten nurkissa tai roudata muuttokuormallinen tavaraa vuokramökkiin yhtä viikkoa varten. Kuitenkin toukokuun ja syyskuun välinen aika tuntui aina talviaikaa pidemmältä, minkä johdosta haave omasta mökistä eli vuodesta toiseen.
Haaveilla jostain on tietysti aivan eri asia kuin oikeasti tehdä asialle jotain. Vuosi sitten keväällä meidän tuli aika vaihtaa asuntoa yhtä huonetta isommaksi ja asunnon omistaminen Helsingissä tarkoittaa sitä, että kaikki muut rahaa vaativat haaveet voi siirtää tuonnemmaksi, esimerkiksi eläkeikään asti. Ja kesämökki, jos mikä, on rahaa vaativa haave. Niinpä me totesimme, että isompi asunto on välttämättömyys, kun taas kesämökki on vain jotain, josta haaveilua jatkamme sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Mutta kuinka ollakaan, vain pari viikkoa sen jälkeen, kun olimme laittaneet vanhan asuntomme myyntiin aikomuksena ostaa isompi asunto, vastaan tuli täydellinen kesämökki.
No ei se nyt tietenkään täydellinen ollut: 14 neliön huone ja pieni terassi. Ei muuta. Ei saunaa, ei vessaa, keittiöstä puhumattakaan. Mutta siinä oli yli hehtaari maata, noin 70 metriä järvenrantaviivaa länteen päin sekä juuri tuo 14 neliön pieni mökki. Ja mikä parasta, meillä oli varaa siihen. Tai oli ainakin sitten, kun Kummisetä joutui Juhannusaaton aattona puhelimen välityksellä tekemään päätöksen siitä, että ostaa puolet kesäpaikasta näkemättä sitä kertaakaan. Juhannuksen jälkeinen loma vierähtikin selvitellessä erinäisiä asioita koskien lähinnä vesijättömaan määritelmää ja pienen vajan vuokrasopimusta, mutta heinäkuun alussa solmimme kaupat Rajalan tilasta. Eli siis hehtaarista maata ja 14 neliön hirsimökistä. Suurin piirtein samoihin aikoihin totesin myös, että kolmihenkinen perheemme tulisi ennen seuraavaa mökkikautta kasvamaan nelihenkiseksi. Isompi asunto oli siis ehdottoman tärkeä, mutta ei siinä vaiheessa enää voinut mökkiunelmastakaan luopua.
Nyt olemme siis tilanteessa, jossa ensimmäinen virallinen mökkikesämme on kovaa vauhtia käynnissä. Viime kesänä aloitimme mökkielämään eniten vaikuttavan rakennusprojektin eli vessan, josta tulikin hulppea lippakioski, minkä lisäksi kokosimme joitakin muita tärkeitä elementtejä, kuten nuotiopaikan. Tänä kesänä tarkoituksena on saada mökkitontti sellaiseen kuntoon, että siellä voivat nelihenkinen perhe ja Kummisetä viettää mukavia kesäpäiviä ja –öitä ja suunnitella rakennusprojektia, joka toivottavasti toteutuu vuoden päästä: saunamökkiä. Mielenkiintoiseksi projektin tekee se, että kaikki rahat ovat todellakin huvenneet siihen isompaan asuntoon ja mökkitonttiin, eikä aikaakaan kahden pienen lapsen ja yrittäjä-Isän perheessä liiemmälti ole. Onneksi läheltä löytyvät eläkkeellä olevat Mummo ja Vaari, sekä Äiti, joka kolmivuotiaan Isosiskon ja kaksikuisen Pikkusiskon kanssa ehtii ainakin kävellä ympäri tonttia pohtimassa sijoituspaikkoja asioille. Nähtäväksi jää, mitä Rajalan tilalta tämän kesän lopulla löytyy, ja voiko siellä olemista jo tosissaan kutsua kesämökkeilyksi.
Tämä blogi seuraa projektin etenemistä ja pohtii samalla mökkeilyn syvintä olemusta. Samalla katse suuntautuu tosissaan tulevaisuuteen, jossa siintävät ne oikeat rakennusprojektit ja toivottavasti myös se riippumatossa makailu. Tervetuloa mukaan Rajalan elämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti