Mökkeilyn filosofiaa

Suomalaiset ovat mökkeilykansaa ja jokaisella kansalaisella on oma tapansa mökkeillä. Osa haluaa maata riippumatossa ja nauttia valmiista maisemista, kun taas toisten mielestä koko homman idea on siinä, että koko ajan on jotain tekemistä.

Meidän filosofiamme perusajatus on, että mökkeilyn täytyy olla mukavaa, mutta ei liian mukavaa. Tätä filosofiaa on omassa perhepiirissä mietitty yhtä kauan kuin omasta kesämökistä on haaveiltu ja kolmannenkin osakkaan kanssa periaatteet ehdittiin sopia talven pitkinä viikonloppuina, kun mökille ei vielä päässyt kuin ajatusten tasolla.

Käytännössä mukavuus tarkoittaa meille sitä, että kaikkien asioiden ei tarvitse olla kuin kivikaudelta. Esimerkiksi ruuanlaittoon käytettävien veitsien täytyy olla hyviä. Kenen ihmeen idea on kuljettaa kaikki vanhat tylsyneet lihaveitset juuri mökille, missä kesän aikana tulee eniten grillattua? Hienoa valoisaa kesäyötä varten on mukava panostaa hyvään lihaan, jonka sitten paikan päällä repii tylsällä puukolla riekaleiksi. Samaa periaatetta olemme soveltaneet muihinkin ruokailuvälineisiin. Vaikka mökillä ei haluaisi seistä päivästä toiseen hyttysten syötävänä tiskipaikalla, on vieläkin ärsyttävämpää yrittää syödä omassa grillissä meheväksi paistettua ateriaa muovisilla kertakäyttöhaarukoilla ja –veitsillä, jotka katkeilevat joka toisella suupalalla. Tai miksei hyvän aterian kanssa voisi oikeasti juoda viiniä jalallisesta viinilasista?

Mukavaa pitää olla myös nukkumisen ja vessassa käymisen. Periaatteitamme mökkivessan suhteen pohjustinkin jo edellisessä tekstissä, mutta muistutan vielä, että iso ja valoisa huussi on aivan yhtä helppo rakentaa kuin pieni ja pimeä koppikin. Mitä iloa lapsuusvuosista asti säästetyistä Aku Ankoista on, jos ei niitä näe vessassa lukea edes keskellä päivää tai jos niiden lukemisen hintana on kaksisataa hyttysen puremaa takapuolessa? En myöskään ymmärrä, miksi mökillä pitäisi nukkua kahden sentin vaahtomuovipatjalla, jos kotona on mittojen mukaan mukautuva joustinpatja.

Me yritämme siis panostaa siihen, että syöminen ja nukkuminen sujuvat ilman suurempaa epämukavuutta, mutta muista mukavuuksista olemme valmiita tinkimään. 1970-luvun lapsina me olemme tietenkin tottuneet esimerkiksi siihen, että mökillä on kantovesi. Saunan lämmittäminen siis aloitetaan sillä, että joku sytyttää tulen ja sillä aikaa joku toinen kantaa vedet. Ja uimassa käydessään jokainen tuo ämpärillisen vettä mukanaan. Vesi lämmitetään padassa, josta sitä sitten annostellaan jokaiselle omaan vatiin hiustenpesua varten. Tiskipöytä on jossain vesipisteen välittömässä läheisyydessä, jotta varsinkaan kuumaa vettä ei joudu siirtämään mihinkään.

Sähköön olen henkilökohtaisesti tottunut ja lamput erityisesti elo- ja syyskuun pimeinä iltoina tuovat lisämukavuutta huomattavasti, mutta nyt omalla mökillämme joudumme tinkimään tästä. Sähköjen vetäminen meidän tontillemme maksaisi nimittäin niin paljon, että joutuisimme siirtämään kaikkia muita projekteja useammalla vuodella. Olemmekin nyt hankkineet kunnon kaasujääkaapin ja kaasugrillin, joilla ruoan säilyttäminen ja valmistaminen sujuvat kivuttomasti ja valaistus yritetään hoitaa erilaisilla ladattavilla valoilla ja muilla. Ja onhan kynttilänvalossakin oma tunnelmansa. Pelkkä säästösyy sähköttömyys ei kuitenkaan ole, vaan samalla se on myös omanlaisensa ympäristöteko. Jos näemme täyttää ristikoita hieman himmeämmässä kynttilänvalossa ja ladata puhelinta aurinkoenergian avulla, ehkä virtaa tulee käytettyä huomattavasti vähemmän. On meillä nimittäin katsottu jalkapallon MM-kisojakin sujuvasti aurinkopaneelin avulla, eikä akku loppunut kesken kuin kerran. Ja silloinkin vara-akku oli naapurimökissä, mistä sen ehti hyvin juosta hakemassa sillä välin, kun pelaaja asetteli palloa kulmapotkua varten.

Meidän tontillamme siis luotetaan sokeasti kaasupulloihin ja lihasvoimaan sekä siihen, että itse tehdään kaikki mikä pystytään. Kuitenkin iltaisin, kun aurinko alkaa laskea mailleen järven taa, me  valmistamme grillissä päivän parhaan aterian, jonka syömme posliinilautasilta oikeilla ruokailuvälineillä punaviiniä siemaillen. Aterian jälkeen kaadumme päivän rakennusurakasta lopen uupuneina kunnon patjoille puhtaiden lakanoiden väliin ja näemme unta seuraavasta päivästä, joka aloitetaan laittamalla tuli vesipadan alle ja virittämällä kahvipannu kaasukeittimelle. Huussissa on sitten hyvä lukea edellisviikon uutisia samalla kun aurinko alkaa heijastella järven pintaan ja voi miettiä, olisiko tänään tärkeämpää saada vessaan portaat vai pitävä sadesuoja ruokapöydän päälle.

Huussi vai huvila?

Aloittelevalle mökkeilijälle 14 neliön hirsihuone on sinällään ihan sopiva, mutta yksi oleellinen elementti puuttuu – nimittäin vessa. Kyllä metsässäkin aikansa kyykkii, mutta kun naapureita on kahdella puolella, kolmannella autotie ja neljännellä kalaisa järvi, olisi jossain vaiheessa ihan mukava päästä asioille seinien sisäpuolellekin. Siksipä viime kesänä heti kauppakirjat allekirjoitettuamme aloitimme siitä oleellisimmasta rakennusprojektista.

Vaatimuksemme mökkivessalle olivat hyvin yksinkertaiset: iso ja valoisa koppi, joka ei haise. Viimeinen kohta oli helpoin toteuttaa, sillä meillä oli jo pariltakin mökiltä hyviä kokemuksia yksinkertaisesta Euromakista, josta on oikealla hoidolla mahdollista saada hyvinkin hajuton. Lisäksi minua on siinä mallissa aina viehättänyt se, että tavara laskeutuu pimeään putkeen kuin mustaan aukkoon, josta tuotoksia ei tarvitse katsella.

Lähdimme rakentamaan koppia Euromakin ympärille. Kyseinen muovihökötys määräsi ensimmäisenä istuinkorkeuden, minkä jälkeen aloimme sopivaan kohtaan ison kuusen juurelle mittailla leveys- ja syvyyssuuntia. Yhtenä tavoitteena oli saada kerrankin ulkohuussi, jossa on tilaa olla, joten ulkomitat paisuivat hyvinkin massiivisiksi. Tähän vessaan ei ainakaan tarvitse peruuttaa sisälle. Toinen toive oli saada vessaan ikkunoita, jotta valo pääsisi sisälle. Ja taisihan toivoja haaveilla myös siitä, kuinka vessassa istuessaan voisi katsella järvelle. Vanhoja talon ikkunoita tuli lopuksi kolmelle seinälle ja järvinäköalakin on taattu.

Itsessään huussi on koottu lekaharkoista, raakapuusta ja pohjamaalatusta seinäpaneelista. Samaa paneelia laitettiin myös sisälle takaseinään sekä muiden seinien alaosaan. Yläosaan jätettiin pelkkä ulkopaneeli, jotta sisätiloissakin olisi vähän kolmiulotteisuutta. Lattia ja istuinosa nikkaroitiin höylätystä lattialaudasta, sillä minun henkilökohtainen painajaiseni on raakalauta, johon jokainen huussikuivikkeen muru takertuu kuin takiainen, eikä lähde edes katuharjalla irti. Siitäkin nimittäin on kokemusta. Katolla on huopaa, jonka Isä kesän helteisimpinä päivinä sinne naulasi, ja muistuttaa sankariteostaan edelleen.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa huussin maalausprosessi on kiivaimmillaan. Sisäosan panelointi sekä ulkolaipio ovat jo saaneet värinsä, ulkomaali odottaa tilavan huussin nurkassa, samoin kuin lattia- ja istuinväri. Sisätilan syvennysosan maali odottaa kotona vaatehuoneessa kotiremontin jäljiltä. Sisäosan väritys myötäilee vaalean siniharmaan sävyjä, sillä sen on todettu tuovan tarpeeksi valoa ja pitävän hyttyset ja kärpäset mahdollisimman paljon poissa. Ulkopuoli taas on vihertävän harmaa, vieressä kasvavien mäntyjen kaarnaa mukaillen. Vaari nikkaroi leveästä lankusta portaat juuri kun aloin tottua kiipeämään lähes metrin korkeudella olevalle kynnykselle ja ottamaan laskeutuessa juuri oikeasta ovenkarmin kohdasta kiinni, etten syöksy alla pilkistävään terävään kiveen. Pakko myöntää, että portaita pitkin on paljon helpompaa.

Lopputulos muistuttaa ulkoapäin hyvin paljon lippakioskeja, joita ainakin Helsingin kadunkulmissa näkyy. Huussi nököttää komeana ja korkeana huoltotien varrella lähes täsmälleen saman etäisyyden päässä niin mökistä, nuotiopaikasta kuin tulevan saunamökin paikastakin. Sisäpuolelta se on valoisa, kuten pitikin, ja sinne mahtuu yksi istumaan styroksi-istuimella, yksi istumaan lattialla potalla ja vielä yksi istuimen laitaan pitämään toisille seuraa. Siinä istuessaan voi katsella joko järvelle päin tai mökiltä kalliota alas laskeutuvaa polkua kohti, tai sitten voi katsella metsää, johon tulevina vuosina toivottavasti kohoaa uusi saunamökki. Huussiin on myös suunniteltu lehtitelinettä, mutta se saattaisi olla viimeinen niitti sille, että kukaan ei tule sieltä enää koskaan pois.

Unelmia toteuttamassa

Haaveissahan se on ollut aina. Siis oma kesämökki. Järvenranta, koivuja, mustikanvarpuja ja tuoli, josta niitä kaikkia voi katsella. Koko lapsuuteni kävin suvun mökillä, jonka käyttöoikeus sitten yhtenä päivänä loppui. Siitä lähtien yritimme selviytyä toisten nurkissa sekä erilaisilla vuokramökeillä, mutta suureellisesta grillailusta ja äänekkäistä leikeistä pitävän lapsiperheen on ollut todella vaikea olla näkymätön. Lisäksi iänikuinen tavaroiden siirtäminen kesäpaikasta toiseen alkoi väsyttää todella pahasti, minkä vuoksi joka vuosi toukokuusta syyskuuhun haaveilimme omasta mökistä. Lokakuusta huhtikuuhun totesimme aina, ettei mökin omistamisessa oikeasti ole mitään järkeä, koska asuntolainaakin pitää maksaa – kyllähän loman voi ihan hyvin viettää sukulaisten nurkissa tai roudata muuttokuormallinen tavaraa vuokramökkiin yhtä viikkoa varten. Kuitenkin toukokuun ja syyskuun välinen aika tuntui aina talviaikaa pidemmältä, minkä johdosta haave omasta mökistä eli vuodesta toiseen.

Haaveilla jostain on tietysti aivan eri asia kuin oikeasti tehdä asialle jotain. Vuosi sitten keväällä meidän tuli aika vaihtaa asuntoa yhtä huonetta isommaksi ja asunnon omistaminen Helsingissä tarkoittaa sitä, että kaikki muut rahaa vaativat haaveet voi siirtää tuonnemmaksi, esimerkiksi eläkeikään asti. Ja kesämökki, jos mikä, on rahaa vaativa haave. Niinpä me totesimme, että isompi asunto on välttämättömyys, kun taas kesämökki on vain jotain, josta haaveilua jatkamme sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Mutta kuinka ollakaan, vain pari viikkoa sen jälkeen, kun olimme laittaneet vanhan asuntomme myyntiin aikomuksena ostaa isompi asunto, vastaan tuli täydellinen kesämökki.

No ei se nyt tietenkään täydellinen ollut: 14 neliön huone ja pieni terassi. Ei muuta. Ei saunaa, ei vessaa, keittiöstä puhumattakaan. Mutta siinä oli yli hehtaari maata, noin 70 metriä järvenrantaviivaa länteen päin sekä juuri tuo 14 neliön pieni mökki. Ja mikä parasta, meillä oli varaa siihen. Tai oli ainakin sitten, kun Kummisetä joutui Juhannusaaton aattona puhelimen välityksellä tekemään päätöksen siitä, että ostaa puolet kesäpaikasta näkemättä sitä kertaakaan. Juhannuksen jälkeinen loma vierähtikin selvitellessä erinäisiä asioita koskien lähinnä vesijättömaan määritelmää ja pienen vajan vuokrasopimusta, mutta heinäkuun alussa solmimme kaupat Rajalan tilasta. Eli siis hehtaarista maata ja 14 neliön hirsimökistä. Suurin piirtein samoihin aikoihin totesin myös, että kolmihenkinen perheemme tulisi ennen seuraavaa mökkikautta kasvamaan nelihenkiseksi. Isompi asunto oli siis ehdottoman tärkeä, mutta ei siinä vaiheessa enää voinut mökkiunelmastakaan luopua.

Nyt olemme siis tilanteessa, jossa ensimmäinen virallinen mökkikesämme on kovaa vauhtia käynnissä. Viime kesänä aloitimme mökkielämään eniten vaikuttavan rakennusprojektin eli vessan, josta tulikin hulppea lippakioski, minkä lisäksi kokosimme joitakin muita tärkeitä elementtejä, kuten nuotiopaikan. Tänä kesänä tarkoituksena on saada mökkitontti sellaiseen kuntoon, että siellä voivat nelihenkinen perhe ja Kummisetä viettää mukavia kesäpäiviä ja –öitä ja suunnitella rakennusprojektia, joka toivottavasti toteutuu vuoden päästä: saunamökkiä. Mielenkiintoiseksi projektin tekee se, että kaikki rahat ovat todellakin huvenneet siihen isompaan asuntoon ja mökkitonttiin, eikä aikaakaan kahden pienen lapsen ja yrittäjä-Isän perheessä liiemmälti ole. Onneksi läheltä löytyvät eläkkeellä olevat Mummo ja Vaari, sekä Äiti, joka kolmivuotiaan Isosiskon ja kaksikuisen Pikkusiskon kanssa ehtii ainakin kävellä ympäri tonttia pohtimassa sijoituspaikkoja asioille. Nähtäväksi jää, mitä Rajalan tilalta tämän kesän lopulla löytyy, ja voiko siellä olemista jo tosissaan kutsua kesämökkeilyksi.

Tämä blogi seuraa projektin etenemistä ja pohtii samalla mökkeilyn syvintä olemusta. Samalla katse suuntautuu tosissaan tulevaisuuteen, jossa siintävät ne oikeat rakennusprojektit ja toivottavasti myös se riippumatossa makailu. Tervetuloa mukaan Rajalan elämään!