Kohti seuraavaa projektia

Ensimmäinen kokonainen kesä Rajalan emäntänä on takana. Projekti on vaatinut valtavan määrän hikipisaroita, mutta sai myös aikaan todella monta rehevää naurua ja äkillistä onnen hetkeä. Nyt on hyvä aika tehdä nopea tilinpäätös menneestä.

Kaikkein parasta kuluneessa kesässä oli se, että kesäpaikkamme alkoi näyttää ja tuntua asutulta. Edellinen kesä meni vielä hieman varovaisesti valmiita polkuja astellen ja omia eväitä mukana kannellen, mutta nyt onnistuimme rohkealla otteella tekemään omat jälkemme maisemaan. Laajensimme elintilaa ihan eri suuntaan kuin alun perin suunnittelimme, ja kapeiden polkujen tilalle tallautui tasaisia länttejä. Ensimmäisenä kesänä heitimme vessan perustuksista yli jääneen sementtimurun erään syrjäisen katajan juurelle, kunnes äskettäin huomasimme läjän olevan nyt keskellä pihaa. Koskaan ei voi tietää.

Nyt osaamme myös toimia mökillä omien tapojemme mukaan. Jokaiselle on jo vakiintunut oma kahvimuki, josta haluaa aamukahvinsa juoda, ja hiljalleen on muotoutunut työnjako. Minä yleensä lähden ensimmäisenä aamulla laittamaan tulen vesipataan, kun taas mies keittää kahvit ja kaivaa aamiaistarpeet jääkaapista. Pikkusiskokin ehtii käydä ensimmäisille päiväunilleen siinä vaiheessa, kun kahvi tippuu.

Keväällä pidimme palaverin, jossa päätimme tavoitteet kesälle. Saavutimme lähes kaikki tavoitteet. Tietysti jokaisessa rakennuskohteessa riittää vielä pientä viilattavaa, mutta kaikki on toimintakunnossa ja voi talvehtia ilman suurempaa huolehtimista. Vessa on valmis, terassi ja ruokailutila ovat käytössä ja parkkipaikka on tasoitettu. Ennen kaikkea pieni mökki on saatettu sellaiseen kuntoon, että voimme ilman valtavia ponnisteluja viettää siellä ensi kesänkin.

Ensi kesälle olemme nimittäin suunnitelleet saunamökin rakentamista. Tarkoituksena olisi rakentaa 20-30 neliön mökki, jossa olisi sauna, tupa ja parvi. Siellä voisimme sitten asustella ainakin seuraavat kymmenen vuotta, ennen kuin meillä olisi varaa edes alkaa suunnitella isompaa rakennusta. Saunamökin rakentamisen esteenä on kuitenkin ennen kaikkea raha. Asuntolainat, putkiremontit ja hoitovapaat ovat sellainen yhdistelmä, joka ei kannusta tekemään lisäinvestointeja, mutta yritämme keksiä ratkaisun, jolla saisimme mökin pystyyn jo ensi kesänä. Toinen vaihtoehto on tehdä ensi kesänä perustukset ja pystyttää runko vasta seuraavana.

Rahapulan lisäksi saunamökin rakentamista hidastavat poikkeusluvat sekä aikapula. Poikkeuslupaa tarvitaan, jotta saisimme saunamökin edes samalle tasolle rannan kanssa, ja aikaa tarvitaan, sillä budjetti ei anna myöten ammattimiesten käyttämistä kovin monessa kohdassa.

Niin tai näin, pieni mökkimme tulee joka tapauksessa näyttelemään oleellista osaa ensi kesän suunnitelmissa. Vietämme pitkiä aikoja mökillä, minkä vuoksi puitteiden täytyy olla kunnossa. Jos vielä rakennamme uutta, on sitäkin tärkeämpää, ettei huoltoon tarvitse käyttää ylimääräistä aikaa ja energiaa. 

Nyt julistan mökkikauden virallisesti päättyneeksi. Oli mahtavaa nauttia lämmöstä ja järvimaisemasta omalla tontilla ja puuhastella kaikenlaista, minkä on tiennyt tulevan omaksi iloksi ja hyödyksi.

Nyt on kuitenkin aika suunnata katse eteenpäin jo ensi kesään. Ennen sen saapumista pitäisi olla monta asiaa tutkittuna ja päätettynä ja tärkein päätös on se, mitä ensi kesänä tehdään. Aloitetaanko heti maan sulettua kaivamaan kuoppia perustuksia varten tavoitteena seinät ja katto kesän loppuun mennessä vai lähdetäänkö liikkeelle rauhallisemmin ja suunnitellaan pienempiä projekteja rinta rinnan. Joka tapauksessa ensi kesä tulee olemaan yhtä täynnä uuden oppimista kuin tämäkin kesä, eikä hikipisaroista ole pula silloinkaan. Nyt kuitenkin alkaa Rajalan talvi, joka on täynnä esitteitä, neuvotteluja, nettisurffausta ja vaikeita päätöksiä. Jännittävää!

Pyöröhirsi, höylähirsi, lamellihirsi

Pakko se on myöntää: kesä on jo ohi. Jos sitä ei huomannut kylmenevästä säästä, sen huomasi ainakin siitä, että kesää varten varattujen tehtävien lista alkoi olla ruksittu. Huussi on paria lautaa vaille valmis, terassi kaipaa enää hieman maalia ja kaidepuita. Mökin seinät alkavat olla täynnä hyllyjä ja hammasharjat nököttävät siististi korissa ruokapöydän nurkan sijaan. Kun vielä saisimme mökin viimeisetkin hirret pensselöityä puunsuojalla ja puhkaistua varaston seinään reiän lisätilan saamiseksi, voisimme siirtyä huolettomin mielin suunnittelemaan seuraavaa projektia.

Kaiken rakentamisen ja järjestelyn lisäksi ehdin viime kesänä myös opiskella. Ehdottomasti paras paikka opiskelulle oli ulkohuussi, mihin silloin tällöin sai lukita itsensä hyvällä omallatunnolla. Opintomateriaalina toimivat kaksi paperikassillista esitteitä, joita keräsin paitsi eri messuilta myös tilasin verkosta viime talvena. Esitteet käsittelevät mitäpä muutakaan kuin mökin rakentamista. Tavoitteenamme on tulevaisuudessa – ehkä jo ensi kesänä – rakentaa saunamökki, jollaisen tekemisestä meillä ei ole minkäänlaista kokemusta. Kaikki opiskelu on siis tarpeen.

Kesän aikana opin esimerkiksi, että haluan makuualkovin. Haluan myös keittiösaarekkeen, nukkumaparven ja saunan, jonka lauteilta näkee järvelle. Olen myös oppinut, että yhdenkään mökkitoimittajan mallistossa ei tällaista ole. Kaikki nämä kriteerit täyttyvät eri malleissa, mutta ei minun haluamallani tavalla. On siis ollut pakko piirtää oma pohjakuva.

Opin myös, että mökin rakentaminen on kallista. Tämän tietysti tiesinkin jo etukäteen, mutta lisäopiskelu on vahvistanut asian. Tavallinen saunamökkipaketti maksaa jotain 15.000 ja 20.000 euron väliltä. Summaan pitää asiantuntijoiden mukaan lisätä vielä puolet, jos halutaan saada kokonaissumma perustuksineen ja terasseineen. Siihen summaan eivät tietenkään vielä kuulu esimerkiksi keittiökalusteet tai saunan kiukaat, sohvista puhumattakaan. Olenkin hieman alkanut epäillä, onko meillä varaa moiseen vielä ensi kesänä.

Olen oppinut vielä, että rahan lisäksi saunamökin rakentamiseen kuluu aikaa. Pelkästään perustukset vaativat puunkaadot ja risujen keräämisen, kuoppien kaivamisen tai kaivattamisen, salaojien tekemisen sekä valutyöt. Ei kuulosta viikon eikä kahden työltä. Taidamme siis ensi juhannuksena vielä saunoa teltassa.

Ennen kaikkea olen kuitenkin oppinut, että lamellihirrestä en pidä. Olen tähän asti suhtautunut hyvin avoimesti kaikenlaisiin seinäratkaisuihin ja tilasin jopa Finnlamellin esitteen tuntematta yritystä sen paremmin. Kuitenkin selaillessani esitteitä, ja erityisesti käydessäni Mäntyharjulla loma-asuntomessuilla, huomasin hirsien välisen eron. Lamellihirsi siis kasataan useammasta puupalikasta, mikä näkyy erityisesti hirsien päissä, kun itse olen tottunut hirren pyöreään rakenteeseen. En myöskään välitä siitä sileästä pinnasta, joka lamellihirressä on.

Tullessani tutummaksi lamellihirren kanssa minun on sitten pitänyt selvittää se, millaista hirttä oikein haluan. Tähän asti kuvittelin, että on niitä pyöreitä hirsiä ja sitten niitä ei-pyöreitä hirsiä. Nyt tiiviiden opintojen jälkeen tiedän, että on olemassa pyöröhirsiä, jotka siis ovat nimensä mukaisesti niitä pyöreitä, ja niitä voi olla joko käsin veistettynä tai tehdasvalmisteisena. On myös olemassa höylähirsiä, jotka ovat kokonaisesta puusta tehtyjä hirsiä, jotka on sahattu kantikkaiksi. Niistä siis saa suoraa seinää toisin kuin pyöröhirrestä. Ja sitten on olemassa lamellihirttä.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että haluan paksua pyöröhirttä. Mieleni luultavasti muuttuu, kun näen hintaeron eri hirsien välillä. Myös ajatus siitä, kuka sovittelee ne pyöreät palikat toinen toisensa päälle niin, että niistä lopulta muodostuu saunamökki eikä navetta, hikoiluttaa minua. Pidän siis edelleen mieleni avoimena sen suhteen, mistä materiaalista mökki lopulta tehdään.

Mökinrakentamisessa opiskelu ehdottomasti kannattaa. Ei kannata tuhlata aikaansa pyytämällä tarjousta kaikilta toimittajilta, jos osa valmistaa vain sellaista, mitä ei halua. Toisaalta tieto myös lisää tuskaa. Yhtäkkiä tajuaa, että haluaa juuri sitä suurinta ja kalleinta, joten joutuu väkisinkin tekemään kompromisseja. Ehkä se ensimmäinen kompromissi tulee eteen, kun päätämme onko meillä oikeasti mahdollisuutta rakentaa mökki ensi kesänä, vaikka jättäisimmekin kaiken ylimääräisen vielä tekemättä. Se jää nähtäväksi.

Nyt olen kuitenkin jakanut opintomateriaalini niihin lehtisiin, jotka voimme heittää suoraan nuotioon ja niihin, joita tarvitsemme avuksi päätöksenteossa. Kohta on nimittäin aika pakata nuo lehtiset takaisin paperikassiin ja siirtää ne kaupunkikotiin, missä suunnittelu ensi kesää varten jatkuu.

Pim ja mökinrakentamisen taito

Suomalainen kesäpäivä. Lämmintä +30 astetta, hyttyset inisevät korvan juuressa, lapsi huutaa hikisenä vaunuissa. Mikä olisikaan parempi ajankohta vessan rakentamiselle?

Ulkovessan maalaaminen vaati mielenlujuutta. Sisältä homma sujui suhteellisen kivuttomasti, kun muisti pitää erityisesti kuuloaistinsa suljettuna ja keskittyi vain pensselin liikkeeseen lautapinnassa. Ulkopuoli oli muuten yksinkertainen maalattava, mutta vuorotellen keikkuminen alumiinitikkailla kiikkerässä maastossa sekä parilla lankulla puolitäyden nestealtaan yläpuolella taas antoivat liikaa aistiärsykkeitä. Juuri huussia työstäessäni huvitinkin itseäni kehittämällä oman elämänfilosofian, jota harjoitetaan nimenomaan rakennustöissä. Kehittelemäni filosofia muistuttaa jonkin verran Zeniä, mutta sitä voisi kutsua vaikka nimellä Pim, sillä niin lähellä hulluutta koko toiminta tuntui joinakin päivinä olevan.

Pim-filosofian perusajatus on juuri taistella aistiärsykkeitä vastaan. Tavoitteena on kyetä keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vaikka ympärillä olisi ärsykkeitä hyttysistä ja paarmoista erilaisiin hajuihin ja huutaviin lapsiin. Täydellisessä Pim-tilassa pensseli kulkee lautaa pitkin kuin itsestään, eikä tikkailla keikkuessaan edes huomaa pakotusta pohjelihaksissa. Kipu luultavasti ilmaantuu iltaan mennessä, mutta silloin voi tehdä uusia harjoituksia vaikkapa odottaessaan hyperaktiivisen kolmevuotiaan putoamista suorin jaloin.

Mökillä Pim-filosofia on osoittautunut käteväksi paitsi vessaa maalatessa myös kaikenlaisissa muissa rakennusprojekteissa. Esimerkiksi kolmeakymmentä terassilautaa kiinnittäessä oli mahdollista keskittyä kuuntelemaan akkuporakoneen surinaa ja sitä, kuinka ääni muuttuu matalasta hurinasta aggressiiviseksi suraukseksi torch-pään alkaessa pyöriä ruuvin kannassa. Se ääni kun kertoi, että on aika päästää sormi liipaisimelta. Poran ääntä kuunnellessa ei huomannut kuumana porottavaa aurinkoa eikä kuullut kahden kolmevuotiaan kinastelua. Ainoa ääni, joka tuntui murtautuvan surinan läpi, oli nelikuukautisen hieman yskivä ääni, joka tarkoittaa nälkää. Silloin saivat jäädä ruuvit ja terassilaudat, kun tärkeämpi rooli ruokkijana ajoi muiden projektien ohi.

Kaikkein voittamattomin Pim on kuitenkin ollut niinä hetkinä, kun vauva on kaivannut unta. Toisten puuhaillessa rakennustyömaalla olen itse kerta toisensa jälkeen tarttunut vanhojen Emmaljungan vaunujen työntöaisaan ja lähtenyt kävelemään joko omaa tietä alas rantaan tai yhteistä tietä ylämäkeen kohti seuraavaa risteystä. Kesän aikana olen kävellyt nuo pari reittiä niin monta kertaa, että muistan hyvin tarkkaan missä mikäkin puu sijaitsee sekä missä kohdassa tietä pitää muistaa nostaa jalkaa hieman korkeammalle, ettei taas kerran kompastu törröttävään kiveen. Olen myös heiluttanut vaunuja metrin verran edes ja takaisin samassa kohdassa, joka on jo tallautunut lähes puhtaaksi mustikanvarvuista. Samalla on paljastunut, että juuri siinä kohdassa on tonttimme rikkain kantarelli-esiintymä, johon sieniä tupsahtaa yksi kerrallaan muutaman päivän välein. Samasta kohdasta myös pieni sisilisko tykkää juosta polun yli kohti varvikkoa. Olen myös ehtinyt valita useamman kymmenen ohutta rankapuuta, jotka voi kaataa syksyllä kaidepuiksi, sekä katsoa tarkkaan paikat niin tulevalle saunamökille kuin leikkimökillekin. Olen katsonut tonttia useammasta kulmasta ja tarkkaillut samalla sitä, mihin aikaan päivästä aurinko osuu mihinkin kohtaan metsää. Tarkimmat havainnot ovat heti aamukymmeneltä, jolloin Pikkusisko tykkää ottaa aamupäiväunensa, sekä noin kahdelta iltapäivällä, jolloin on yleensä iltapäiväunien aika.

Huussityömaalla kehittelemäni Pim-filosofia on avain onnelliseen kesämökkeilyyn. Se auttaa saavuttamaan autuaan aistittoman olotilan, jossa on mahdollista suorittaa valitsemansa tehtävä, mutta se myös auttaa avaamaan aistit silloin, kun pääasiallisena päämääränä on keikuttaa vaunuja. Ilman tätä filosofiaa, joka pakottaa keskittymään käsillä olevaan hetkeen en olisi ehkä edelleenkään saanut vessaa maalattua. En myöskään olisi saanut ehkä maailman parasta kantarellikastiketta, enkä ainakaan osaisi sekunnin murto-osassa vastata kysymykseen siitä, mikä olisi hyvä paikka sille tulevalle saunamökille. Nyt mietityttää enää se, soveltuuko tämä filosofia myös kaupunkioloihin, kun uhmaisen kolmevuotiaan lisäksi kaikki talvivarusteet pitäisi saada päälle myös rimpuilevalle taaperolle. Täytynee kokeilla.

Halpaa huvia

”Rakennetaan itse lautatavarasta, niin tulee vähän halvemmaksi.” Tämä lienee kiinteistönomistamisen suurimpia harhaluuloja sen ohella, että tienhoitokunta oikeasti hoitaisi tien. Hoitaahan se jotain, mutta ei läheskään kaikkea, samoin kuin itse rakentamalla saattaa säästää hieman rahaa, mutta halvaksi se ei tule.

Projektista riippumatta rahaa tuntuu eniten kuluvan puutavaraan. Esimerkiksi terassilauta maksaa toista euroa metri ja yli kahdenkymmenen neliön terassiin menee noin 150 metriä lautaa, minkä lisäksi tulevat kaikki tukirakenteet, kaiteet ja muut. Summat liikkuvat ehdottomasti sadoissa euroissa kymppien sijaan. Lautoihin tarvitaan myös ruuveja, jotka maksavat alle kympin paketti, mutta jopa 200:n ruuvin paketteja tarvitaan useita. Katselin eräänä päivänä terassiamme ja ajattelin, että johan 200:lla ruuvilla saa aikaan pitkän pätkän lattiaa. Päätin kuitenkin laskea ja lopputuloksena oli 32 lautaa, joissa jokaisessa oli yhdeksän ruuvia eli pelkkään päällykseen meni 288 ruuvia. Siihen kun laskee päälle kymmenittäin kulmarautoja ja naulauslevyjä, joihin jokaiseen menee noin kuusi ruuvia, laatikkoja on saanut kantaa rautakaupasta yhden toisensa jälkeen. Pelkät ruuvit ovat maksaneet monta kymmentä euroa.

Mitään ei voi rakentaa ilman kunnon perustuksia. Leca-harkot ovat yllättävän halpoja, mutta jos niitä tarvitaan jokaiseen rakennelmaan kymmenkunta, siihen sideaineeksi muutama säkki sementtiä ja vähän rautoja, perustuksillekin tulee hintaa monta kymppiä. Olemmekin laskeneet, että pelkät tarvikkeet yli 20:n neliön tanssilattiallemme ovat tulleet maksamaan lähemmäs tuhat euroa. Sillä rahalla olisi luultavasti saanut jo jonkinlaisen valmiinkin terassin, mutta ei varmasti yhtä hienoa!

Puutavaran lisäksi toinen materiaali, jota tuntuu tarvitsevan vähän väliä, on maali. Pelkästään huussissamme on käytetty jo neljää eri maalia ja portaat ja harkkopilarit vaativat vielä ainakin kolme lisää. Nimittäin silloinkin, kun sama väri kelpaisi useampaan kohteeseen, pohjamateriaali on eri. Eihän samaa maalia kannata levittää pohjamaalatulle paneelille ja painekyllästetylle lankulle, jos maalia ei halua uusia parin vuoden välein. Varsinaisten maalien lisäksi myös erilaisia puunsuoja-aineita löytyy jo useampi purkki, aina vähän erilaiselle pinnalle.

Rakennusmateriaalien hinnat tuntuvat täysin käsittämättömiltä, varsinkin kun me käytämme niitä halvimpia materiaaleja eli puuta ja leca-harkkoja. Miten ihmeessä rahat riittävät niillä, jotka joutuvat huolehtimaan kaikenlaisista vesieristysmateriaaleista ja villoituksista?

Arvokkaat materiaalit ovat ehdottomasti herättäneet pienen hamsterin meissä jokaisessa. Kaikenlaiset pienetkin puupalat ja laudanpätkät varastoidaan myöhempää tarvetta varten ja maaleja yritetään sovittaa pienempiin kohteisiin viimeistä pisaraa myöten. Kierrämme myös paikkoja avoimin silmin valmiina nappaamaan mukaan jokaisen hyödyllisen esineen. Olemmekin raahanneet mummolasta peräkärrykuormittain kaikenlaista epämääräistä tavaraa, joka on päätynyt rakennusmateriaaliksi. Esimerkiksi lankut, joista vessan portaat on tehty, pystymme jäljittämään tarinoiden avulla 1980-luvun alkuun ja aivan muille työmaille.

Rakentaminen on kallis harrastus, jos mikä. On äärimmäisen turhauttavaa seistä kerta toisensa jälkeen rautakaupassa lastaamassa peräkärryn täydeltä lautaa ja mennä sen jälkeen kassalle maksamaan summa, joka on aina kolminumeroinen. Helposti tulee miettineeksi, ovatko omat projektit kaiken sen kantamisen, lastaamisen, sahaamisen ja kiinnittämisen aiheuttaman hien ja vaivan arvoisia, tyhjänä ammottavasta lompakosta puhumattakaan. Kuitenkin kun päivän päätteeksi pyyhkii ylimääräiset hiet silmistä ja katselee ympärilleen sitä, kuinka paikka on kehittynyt jo viime kesästä, on pakko myöntää sen kaiken olleen sen arvoista. On hieno tunne rakentaa jotain omin käsin, varsinkin kun siinä joutuu käyttämään mielikuvitusta säästääkseen voimia ja rahaa. Tuollainen projekti on opettavaisempi kuin sata työväenopiston kurssia tai yksityistuntia, joten kai siitä kannattaa silloin maksaakin.

Lasten kanssa

Tiedättekö minkä lauseen lapsi oppii ensimmäisenä sanomaan? ”Äiti, mulla ei ole mitään tekemistä.” Tai siltä ainakin tuntuu. Meidän kolmevuotiaamme suusta se pääsee hyvinkin helposti, samoin kuin lause ”täällä on liikaa ötököitä”. Näitä lauseita on kuultu erityisen paljon tänä kesänä, kun olemme ottaneet uuden vaihteen kesämökkeilyssä ja ryhtyneet harrastamaan sitä omalla mökillä hieman vaatimattomammissa puitteissa.

Minusta itsestäni tuntuu, että kesämökki on tulvillaan jännittäviä asioita, joita voi tehdä. Esimerkiksi voi etsiä ötököitä, kerätä mustikoita suoraan suuhun, rakentaa kaupunkia valtavaan hiekkakasaan tai kiipeillä kivillä. Ainoa huvitus, jota Isosisko on jaksanut muutamaa minuuttia kauemmin, on uiminen. Sitä taas ei voi tehdä niin paljon kuin hän haluaisi, sillä langanlaiha tyttö alkaa heti täristä kylmästä lämpimänäkin päivänä. Kuinka ihmeessä siis selviämme tulevat kesät, kun mökillä pitäisi rakentaa ja laittaa, mutta lapset eivät keksi mitään tekemistä?

Ensimmäinen ratkaisu on ollut raahata mökille enemmän leluja kuin sinne sovinnolla mahtuu. Mukaan on otettu kaikenlaisia pelejä, hiekkaleluja, rantaleluja sekä kaikki nuket, jotka mukaan haluavat lähteä. Olemme jopa kuljettaneet muovilaatikollista Barbeja, jotka ovat jo pelastaneet ainakin yhden sadepäivän.

Toinen ratkaisu on ollut laaja oman mielikuvituksen käyttö. Vessatyömaalla oli rakennusvaiheessa tytölle vähemmän tekemistä, mutta maalausvaiheessa innostin häntä puuhailemaan vessassa. Hän muun muassa lakaisi mielellään lattiaa, enkä vieläkään saa mennä vessaan kengät jalassa. Olen myös kerran maalatessani laulanut Leevi & the Leavingsin Pohjois-Karjalaa luuppina tytön istuessa samaan aikaan potalla. Hän istui potalla ennätyksellisen kauan, mutta minä sain seinät maalattua sisäpuolelta. Tällä hetkellä olemme rakentaneet terassityömaalle tukipuista trapetseja. Valmiin lattian päälle sijoitetut puunjärkäleet ovat mainioita kävelyalustoja, joissa riittää haastetta, mutta pudotusta ei ole kuin kymmenen senttiä. Itse kävelen trapetsilla kaikki vapaat hetket, jotta saan hänet kävelemään niillä silloinkin, kun minä ruuvaan lautoja kiinni.

Seuraavaksi olemme ajatelleet ottaa vakavat keinot käyttöön ja sijoittaa leikkimökkiin. Leikkimökin hankinnassa on sekin taka-ajatus, että Jalotakan malli on niin tilava, että se toimii samalla vierasmajana. Saisimme siis sijoitettua sinne paitsi Isosiskon toivomat kaupan ja kahvilan, myös lisäsängyn vieraille. Leikkimökin ympäristöön voisi myös hankkia keinun ja jotain muita lasten vempeleitä, jolloin alue toimisi lasten omana paikkana.

Sen verran realisti olen, että tiedän leikkimökkikuumeen laantuvan heti, kun sellainen tontille ilmestyy. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että saamme siitä joka tapauksessa lisää majoitustilaa sekä varaston kaikille niille lasten leluille, joita mukana pitää olla. Ja pidän yllä pientä toivonkipinää siitä, että leikkimökki ja muut lelut innostaisivat edes joskus omaan leikkiin siellä. Lopun ajan minä sitten laulan tai kävelen trapetsilla, jotta työt tulevat tehtyä.

On täysin ymmärrettävää, että lapsen mielestä on harvinaisen tylsää tulla keskelle metsää, kun kaikki vain paiskivat töitä, eikä kukaan ehdi leikkimään. Täytyy siis muistaa se kaikkein yksinkertaisin ratkaisu lapsen tylsyyteen eli leikkiä hänen kanssaan. Se ei nimittäin tee pahaa itsellekään kaiken sahaamisen, naulaamisen ja maalaamisen lomassa. Olisihan se kauheaa käyttää kaikki hienot mökkipäivät pelkkään raatamiseen, kun trapetsilla käveleminen on oikeasti kivaa!

Maailman paras kesäkeittiö

Meidän perheessämme pidetään ruoasta. Aikana ennen lapsia teimme vähintään kerran viikossa todella hyvän aterian, joka nautittiin punaviinin kera. Nykyään hyvät ateriat ovat hieman yksinkertaistuneet ja saattavat tarkoittaa iltapalaa television ääressä tyttöjen vihdoin nukahdettua. Ateriat mukailevat usein lastenkin mieltymyksiä ja ne syödään viimeistään viideltä, kun Isosisko päiväkotipäivän jälkeen huutaa nälissään. Mökillä sen sijaan on mukavaa tehdä ruokaa auringon laskiessa metsän taa ja kuikan huudellessa järvellä. Ruoat porisevat hiljalleen grillissä tai sihisevät äänekkäästi pihvin osuessa kuumalle alustalle ja punaviini loistaa tummana ilta-aurinkoa vasten.

Olemme jo vuosia harjoitelleet sitä, kuinka paljon ruokaa täytyy ottaa mukaan viikon mökkeilyä varten, jotta saa joka ilta jotain muuta kuin grillimakkaraa, ja ennen kaikkea, että ruoat säilyvät koko viikon. Nyt omalla mökillämme ruoan säilytyskapasiteetti on vihdoin kohdallaan, kun ostimme kerralla hyvänkokoisen jääkaapin. Ruoan valmistus ei kuitenkaan ole yhtä yksinkertaista, sillä tilat ovat pienet, eivätkä välineetkään ole vielä tuttuja. Onneksi ostimme jo viime syksynä rautakaupan näytekappalegrillin, jonka sai huomattavasti normaalihintaa edullisemmin. Kummieno nukkui koko talven kolmen polttimon grilli sänkynsä vieressä, mutta tänä kesänä olemme kokanneet sillä monta hyvää ateriaa.

Pelkkä hyvä grilli ei kuitenkaan riitä. Ensimmäiseksi ongelmaksi nousi perunoiden ja kahviveden keittäminen, mikä grillissä kesti turhan kauan. Ratkaisimme sen ostamalla grillin viereen erillisen kaasukeittimen, joka onkin huomattavasti tehokkaampi. Toinen ongelma on grillin sijainti mökin terassilla. Ahtaan tilan voisi vielä kestää, mutta terassilla on mahdotonta tehdä ruokaa sen jälkeen kun joku on käynyt nukkumaan, sillä grilli sijaitsee aivan ikkunan vieressä. Nyt olemmekin rakentaneet irrallista terassia, josta piti tulla pieni alusta ruokaryhmälle ja grillille, mutta joka on lopulta paisunut 24 neliön suuruiseksi korokkeeksi kaiteineen ja portaineen. Grillin alusta on pinta-alaltaan siis lähes kaksinkertainen mökkiimme verrattuna. Terassi on nyt kuitenkin niin suuri ja tukeva, että siihen voi suuren pöytäryhmän lisäksi sijoittaa ruokailijoita suojaavan paviljongin sekä grillin, ja ehkä jopa teräksisen apupöydän. Saamme siitä toivottavasti hyvän paikan istua iltaa ja grillailla mahtavia eväitä. Ainakin näkymät ovat hienot järvelle ja auringonlaskuun päin.

Tulevaisuudessa aiomme kuitenkin rakentaa oikean kesäkeittiön. Perheemme pääkokki on visioinut siihen jo ainakin kattoa, jonkinlaisia seiniä ja muurattua grilliä. Mahdollisesti siihen voisi integroida myös savustuspöntön ja omat paikat muurinpohjapannulle ja tavalliselle ritilälle. Villeimmissä visioissa on pyöritelty myös muurattua uunia, jossa voisi paistaa vaikka pizzaa. Jamie Oliver kuulemma kokkasi sellaisella jossain ohjelmassaan. Maailman parhaan kesäkeittiön edellytyksenä on, että siellä on mahdollisuus kaikkeen: niin helppoon ja nopeaan ruoanlaittoon kuin pitkin iltaa jatkuvaan grillailuunkin. Jotenkin siihen pitäisi myös saada integroitua ruokailun jälkitila eli astioiden tiskaus ja siivoaminen. Keittiön läheisyydessä saisi olla suuri ruokapöytä, jonka saisi tarpeen tullen katettua sateen varalta ja ehkä myös suojattua hyttysiltä. Tilan pitäisi olla avoin, niin että kokki voisi samalla seurustella muiden kanssa.

Maailman parhaasta kesäkeittiöstä on ihana haaveilla, vaikkei olekaan mitään tietoa siitä, kuka sellaisen joskus osaisi rakentaa. Nyt on tyytyminen kaasugrilliin ja sivukeittimeen tai vaihtoehtoisesti tiilistä kasattuun nuotiopaikkaan, jossa kypsentyvät lähinnä makkarat ja hiillosperunat. Se on ainakin varmaa, että jatkamme hyvien ruoka-aineiden tuomista mökille ja kunnon aterioiden valmistamista. Onhan meillä kohta kunnon terassikin sitä varten!

Portaita, portaita, portaita

Rakentaminen on vaikeaa. Ainakin tällaiselle kaupunkieläjälle, jonka remontit ovat tähän asti rajoittuneet seinien tasoittamiseen ja maalaamiseen. Edes jalkalistojen asentaminen tai keittiökaappien kokoaminen eivät vedä vertoja sille, kun pitäisi saada jotain aikaan kasasta lautoja ja laatikollisesta nauloja.

Tähän mennessä me olemme rakentaneet vessan ja suoraa terassia kesäkeittiötä varten. Terassin tekeminen sujui ihan hyvin, kun perustusten päälle pääsi latomaan lautoja riviin. Vessan rakentaminen oli jo astetta monimutkaisempaa, sillä siihen piti saada aikaiseksi myös seinät ja katto. Yksi rakennuskohde on kuitenkin osoittautunut muita hankalammaksi – nimittäin portaat. Niiden rakentaminen vaatii joka kerta enemmän suunnittelua ja piirtämistä kuin mikään muu kohde, ja silti suunnitelmia joudutaan muuttamaan homman edetessä.

Itse asiassa aloitimme viime kesänä mökkiprojektimme portaiden rakentamisella, sillä pudotus rannasta veteen oli turhan jyrkkä kaksivuotiaalle sekä eläkeläisille ja polvivaivaisille. Eikä meidän muidenkaan ollut mukava kurkotella vettä ämpäriin makaamalla mustikkavarvikossa tai vaihtoehtoisesti hyppäämällä järveen ja huutamalla kaveri hakemaan ämpäreitä. Useamman päivän työstämisen jälkeen lopputuloksena olivat ihan käypäiset terassilaudasta tehdyt portaat, joissa on hieman lyhyt askelma ja jotka olisivat kaivanneet yhden tukipuun lisää, mutta vaivaan nähden lopputulos on täysin kelvollinen.

Seuraava porrasprojekti tuli vastaan vessan tultua käyttökuntoiseksi. Periaatteessa vessaa on voinut käyttää jo viime kesästä, kunhan ei ole välittänyt korkeasta kynnyksestä tai heiluvasta istuimesta, mutta kuinka ollakaan portaat puuttuivat vielä siinäkin vaiheessa, kun vessa oli maalipintaa vaille valmis. Lopulta portaat kuitenkin syntyivät, taas kerran pitkän työstämisen jälkeen. Tällä kertaa ne tosin ovat huomattavasti tukevammat kuin ensimmäinen yritelmä, onhan ne nyt tehty leveästä lankusta terassilaudan sijaan. Edelleenkään portaissa ei ole mitään mullistavaa, mutta sitä ei ole hikiseltä rakentajalta uskaltanut pyytääkään.

Ja nyt olemme siinä vaiheessa, että terassi tarvitsisi portaat. Terassinhan piti alun perin olla lähes maassa oleva laituri, johon saa sijoitettua pöydän ja tuolit, mutta siitä tuli kolmen lekaharkon korkeudella seisova tanssilava, johon kiipeäminen ilman portaita on mahdotonta. Vieläkään portaat eivät synny tuosta vain, vaan niitä on suunniteltu jo moneen otteeseen. Nyt palaamme taas takaisin terassilautaan, mutta yritämme saada askelmista tarpeeksi syvät myös aikuisten jaloille ja lisäämme ehkä kolmannen tukipuun. Uskoisin, että portaat valmistuvat kesän loppuun mennessä.

Terassi on kesäpaikkamme viimeinen varsinainen rakennusprojekti tänä kesänä. Melkein kaikki kohdat keväällä tekemästämme suunnitelmasta on toteutettu ja jäljellä on enää viimeistely – sekä portaiden rakentaminen. Olemme nimittäin kesän aikana löytäneet jo ainakin neljä kohtaa, joihin on saatava portaat kulkemisen helpottamiseksi. Rinnetontti kun asettaa haasteita sen suhteen, kuinka kaiken ikäiset pääsevät kulkemaan mökin ja rannan väliä laskeutumatta aina nenälleen. Ahkera kulkeminen on myös kuluttanut tietyt kohdat niin, että tukeva maa on lähtenyt liikkeelle ja jäljelle on jäänyt vain kalliota, joka etenkin sateella on todella liukas. Kulkureitit siis vaativat ehdottomasti portaita.

Portaiden rakentamiseen erikoistunut Vaari on jo koko kesän huokaillut projektien kanssa. Hän on ripotellut ympäri tonttia tukipuita, joihin pitäisi alkaa rakentaa varsinaisia portaita, sekä tulostanut netistä kaikenlaisia porrasohjeita. Tällä hetkellä yritämme kannustaa häntä terassinportaiden kanssa ja visioida niistä mahdollisimman yksinkertaisia, sillä vielä emme ole uskaltaneet edes vihjaista, mihin kaikkiin kohtiin portaat haluaisimme. Luulenpa, että meidän ainoa vaihtoehtomme tästä selviämiseksi on se, että myös me varsinaiset mökinomistajat lyöttäydymme mukaan porrasprojektiin ja harjoittelemme rakentamisen ihan itse. Onhan meillä ainakin maastoa, mihin koekappaleita voi tehdä!

Vapaapäivän huveja

Mökin sisustaminen, kesäkeittiön rakentaminen, vessan maalaaminen, rannan niittäminen ja niin edelleen ja niin edelleen. Kesäpaikan laittaminen on täyttä työtä, eivätkä hommat lopu edes tekemällä. Useamman rakennuspäivän jälkeen tekee kuitenkin mieli tehdä jotain ihan muuta. Minä olen viettänyt vapaapäiviä mummolassa yhtä kaikki rakentamisen parissa, mutta kyseessä on ollut kesämökin sijaan nukkekoti.

Ollessani pieni minulla oli nukkekoti, sellainen täysin tavallinen Lundbyn talo. Se kuitenkin annettiin jollekin sukulaislapselle, eikä sitä sen jälkeen ole näkynyt. Kahden tyttölapsen äitinä olen kuitenkin alkanut kaivata nukkekotia. Isosiskolla on jo pari vuotta ollut saappaanmuotoinen keijutalo, mutta jotenkin siinä ei ole oikean nukkekodin henkeä. Yksi osa nukkekotia on sen laittaminen, mitä pienessä muovitalossa ei voi tehdä ollenkaan. Oikeassa nukkekodissa huoneet voivat vaihtaa paikkaa vaikka joka päivä. En myöskään halunnut aivan samanlaista Lundbyä kuin itselläni oli, vaan halusin hieman lisää haastetta ja päätin rakentaa talon itse.

Ensin tietysti yritin houkutella Vaaria rakentamaan tytöille nukkekotia. Hahmottelin suunnitelmiani, jotka käsittivät kolme kerrosta ja aukeavan etuseinän, johon voisi myös upottaa muutaman huoneen. Aivan totuudenmukaisesti Vaari kuitenkin vetosi kiireisiin erään kesämökkiprojektin kanssa, joten ei auttanut kuin ryhtyä hommiin itse. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että Vaari on rakentanut talosta ainakin puolet, sillä niin usein olen häntä joutunut pyytämään apuun tai ainakin jakamaan neuvoja. Olen kuitenkin tsempannut Vaaria siteeraamalla Kalle Päätaloa, joka sanoi, että jokaisen suomalaisen miehen pitäisi elämänsä aikana rakentaa talo ja kirjoittaa kirja. Nyt puolet urakasta olisi jo tehty, mihin vastauksena Vaari uhkasi lähteä toteuttamaan toisen puolen Jamaikalle palmujen alle.

Nukkekotia on rakennettu askel kerrallaan kokeilemalla ja pohtimalla. Takaseinä ja sivuseinä on koottu seinäpaneeleista, joihin sahattiin aukkoja ikkunoiksi. Seinät kasattiin lasilistalla, joka samalla toimii vanerista sahattujen lattioiden tukina. Lattioiden etureunaan piti lisätä lattialistaa lisätuen saamiseksi ja väliseinät laitettiin myös vanerista asennusliiman avulla. Kattoa en ole vielä edes miettinyt, mutta luultavasti taloon tulee harjakatto, jonka alle yritän ujuttaa ullakon.

Tällä hetkellä nukkekoti on noin metrin leveä ja metrin korkea, siinä on kolme kerrosta ja kahdeksan huonetta. Ulkoseinät ovat täyttä puuta, mutta sisäosat vaneria. Nuket voisivat periaatteessa muuttaa sisään, mutta talo on aivan tyhjä. Tästä alkaa se mielenkiintoinen vaihe, kun saamme yhdessä Isosiskon kanssa ryhtyä päättämään siitä, minkä värisiä seinistä tulee, mitä materiaalia lattia on ja millaiset portaat kerrosten välillä menevät. Ehkä teemme kuten monet vanhan talon ostaneet: otamme työn alle yhden huoneen kerrallaan asukkaiden majaillessa muissa huoneissa sillä aikaa. Taidamme myös aloittaa tärkeimmistä eli vessasta ja keittiöstä.

Nukkekodin rakentaminen on hauskaa vastapainoa kesämökin laittamiselle. Kun kesämökillä ratkaisut oikeasti ratkaisevat hinta ja käyttökelpoisuus, nukkekodin kanssa voi revitellä. Kun omaan mökkiin voi suunnitella vain yhtä tupaa ja ehkä pientä makuualkovia, voi nukkekotiin saman tien suunnitella kahdeksan huonetta ja ison ullakon. Nukkekodin huoneissa ei myöskään tarvitse olla mitään järkeä. Sieltä voi puuttua keittiö, mutta siellä voi olla viisi makuuhuonetta. Seinä- ja lattiamateriaalien ei tarvitse kestää kymmentä vuotta tai sointua suomalaisen järvimaiseman kanssa, vaan ne voi uusia vaikka kerran kuukaudessa. Ja kun on pari päivää visioinut nukkekodin seinään maailman villeintä tapettia, voi taas palata mökkityömaalle ruuvaamaan hyllyjä seinille, jotta hammasharjat eivät loju yhtenä kasana keskellä ruokapöytää.

Kun yhtenä helteisenä päivänä hioin hiki valuen nukkekodin ikkuna-aukkoja siistimmiksi, Vaari kysyi oleellisen kysymyksen: mihin olet aikonut tämän nukkekodin sitten sijoittaa? Jaa-a. Ehkä sinne omalle kesämökille, heti kun joku on rakentanut sinne lisää tilaa.

Kierrätys kunniaan

Kompostori 49,90 euroa, kaasukeitin 59 euroa, kaksi kannellista muovilaatikkoa vaatteille 22 euroa. Puhumattakaan Sissi-kaminasta 200 euroa, Madrid-paviljongista 199 euroa ja kaasujääkaapista melkein 1000 euroa. Tai painekyllästetyistä terassilaudoista, torch-päisistä ruuveista ja kakkosnelosista, joihin on kulunut satanen toisensa jälkeen. Kesämökin varustaminen on kallista puuhaa.

Kun hankittavaa ja rakennettavaa on paljon ja rahavarat ovat vähissä, ei ole muuta keinoa kuin haalia ympärilleen vanhaa tavaraa. Muistan toki luvanneeni kesiä sitten, että jos minulla jonain päivänä on oma kesämökki, sinne ei todellakaan raahata kaikkea sitä rojua, mitä ei kotona enää haluta käyttää. Tänä kesänä olen joutunut syömään sanani ja kaivamaan kaapin kätköistä kaikenlaista puunaulakkoa, johon en olisi koskaan uskonut kajoavani.

Merkittävin vanhojen tavaroiden sijoituspaikka on astiakaappi. Vaikka Arabian lehtikuvioiset kahvikupit olisivat kuinka ihanat, on ollut kätevintä haalia kasaan setti vanhoja astioita niin omista kuin muidenkin varastoista. Onneksi Vaarilla on jo pitkään ollut paha tapa huutaa kotikylän huutokaupasta pahvilaatikoittain tavaraa muutamalla eurolla. Niistä laatikoista on löytynyt vino pino lautasia, laseja ja aterimia. Kotoa toimme opiskeluaikana ostetut kattilat, joiden tilalle ostimme vihdoin uudemmat versiot, sekä kasan veitsiä ja kahvimukeja, joita oli kertynyt nurkkiin. Astiaston ylpeys ovat kuitenkin vihreät sinappilasit, jotka lähes ainoina esineinä otin matkaani lapsuuden kesämökistä, kun se oli myyty. Loput astiat ostin Ikeasta sillä periaatteella, että jonain päivänä ostan siihen oikeaan mökkiin kunnon astiat, mutta nyt mennään näillä.

Vaikka käytetyn tavaran haaliminen voi olla ahdistavaakin, on siinä myös mahdollisuus tehdä suuria oivalluksia. Sellaisena pidän tiskipöytäämme, joka on koottu kylänmieheltä saadusta teräksisestä tiskitasosta, sekä mummolan vanhasta tiskikoneesta. Ilman varsinaista konetta ja letkuja se toimii paitsi tiskipöydän toisena tukijalkana, myös hyvänä kuivauspaikkana koreineen. Myös rantaan sijoitettu kylältä viskipullolla ostettu vesipata on ollut korvaamaton kuuman veden lähde. Tähän mennessä se ei ole kaivannut saunaa ympärilleen, vaan on toiminut hyvin keskellä pihlajikkoa. Erittäin ylpeä olen myös viininpunaisista ämpäreistämme, jotka kaasoni kanssa koristelimme kukkakuvioin yli kuusi vuotta sitten häitämme varten. Häissä ne palvelivat hienosti hiekalla täytettyinä tuhkakuppeina, minkä jälkeen Mummo ja Vaari ovat säilöneet niitä varastossaan. Nyt ne vihdoin palvelevat alkuperäisessä tarkoituksessaan vesiämpäreinä, joilla kannetaan vettä mäkeä ylös niin tiskausta kuin pyllynpesuakin varten.

Maaleja olemme myös haalineet sieltä ja täältä. On mielenkiintoista, kuinka Mummolan sininen ulkomaali yhdistettynä kaupunkiasuntomme valkoiseen pohjamaaliin sai ulkohuussiin aikaan hyvin saaristolaisen vaikutelman. Melkein tekisi mieleni ostaa sinne Ristomatti Ratian Saaristo-arkku, mutta siihen ei todellakaan ole varaa moneen vuoteen. Nyt toiveissani olisikin jonkinlainen suuri astia vessan kuiviketta varten. Uusi metallinen astia kannella maksaisi yli 20 euroa, mikä tuntuu aika paljolta, jos tarkoituksena on vain säilöä siihen huussikuiviketta.

Köyhän mökinlaittajan on siis pakko tinkiä tavaroiden tuoreudesta mikäli haluaa rahojen riittävän. On kuitenkin ollut hauskaa huomata, kuinka omasta kodistakin löytyy iso kasa tavaraa, jota on vuosien ajan säilönyt tätä hetkeä varten, vaikkei ole sitä silloin tajunnutkaan. Tätä unelmaa on vaalinut mielessään jo niin kauan, että ilman sitä tietyt tavarat olisivat lähteneet kaatopaikalle jo kauan sitten. Se, jos mikä, todistaa sen, että vaikka kesämökin laittaminen velkaisena lapsiperheellisenä vaikuttaa täysin järjettömältä puuhalta, on omista unelmistaan joskus aivan pakko pitää kiinni. Sillä siinä hetkessä kun tajuaa unelmansa toteutuneen, on jotain niin taianomaista, että sen voimalla jaksaa tehdä vaikka mitä.

Neljätoista tehoneliötä

Kun kesämökin kaikki toiminnot on mahdutettava neljääntoista neliöön, asukkaita on viisi ja Suomen kesässä sadepäiviä aika monta, vaihtoehtoja on vain yksi: jokainen neliösentti suojassa olevaa tilaa on käytettävä hyödyksi mahdollisimman tehokkaasti ja mökin on samalla toimittava niin makuuaittana, keittiönä kuin varastonakin.

Pieneenkin mökkiin olisi mahdollista mahduttaa aika paljon toimintoja, jos sinne ei tarvitsisi asetella sänkyjä. Telttamajoitus kahden pienen lapsen kanssa ei kuitenkaan houkuttele ollenkaan, joten petipaikat on parasta rakennella sisätiloihin. Tällä hetkellä sänkyjen virkaa tekevät kaksi vuodesohvaa ja yksi irtopatja. Pärepohjainen vuodesohva tuotiin Mummolasta mutkan kautta, kun taas puusohvan mökin edellinen omistaja jätti jälkeensä. Järjestely toimisi muuten ihan hyvin, mutta puusohva on Kummienolle auttamattoman lyhyt ja kapea. Lisäksi laiskana sänkyjen petaajana minä kammoan joka-aamuista ja –iltaista petausrupeamaa, jonka aikana paikkaa joutuvat vaihtamaan niin vaatelaatikot kuin roskiskin. Olenkin ryhtynyt harkitsemaan ratkaisuksi kerrossänkyä, jonka alasänky on 120 senttiä leveä. Se ja pärepohjainen sohva veisivät päiväsaikaan hieman enemmän tilaa, mutta toisaalta nostaisivat Isän pois patjalta lattialta ja mahduttaisivat Kummienon jalatkin pehmeälle alustalle.

Nukkumisen lisäksi eniten tilaa mökissä vievät keittiötoiminnot. Pelkästään astioiden säilytykseen tarvitaan paljon tilaa, minkä lisäksi kaasujääkaappimme on markkinoiden suurin jenkkimallinen. Olisimme tietenkin voineet hankkia pienemmänkin jääkaapin, mutta toisaalta autoton seurue ei pääse kovin usein kauppaan täydentämään varastoja, eikä pussikeittoja ole kiva kovin kauan syödä. Tällä hetkellä keittiön virkaa toimittavat jääkaapin lisäksi puinen varastohylly, johon on kasattu vanhoissa muovisissa monitoimikoreissa niin astiat kuin kuivaruoatkin. Työtilaa on saatu raahaamalla hyllyn viereen kotikeittiön uudistuksesta yli jäänyt alakaappi, jonka päälle laitettiin hieman leveämpi puulevy. Sen yläpuolelle saa myös hyllyjä, jotka voi täyttää kaikenlaisella tavaralla kattiloista kahvipurkkeihin.

Ruokailua ei neliöihin enää saatu sovitettua, vaikka yhdellä seinällä pieni pöytä onkin. Tällä hetkellä se toimii lähinnä kaikenlaisten tavaroiden laskupaikkana, mutta ehkä siinä syksyn tullen voi iltaisin täytellä ristikkoja kynttilänvalossa lasten käytyä nukkumaan. Ruokapöytiä olemme sijoittaneet paitsi kapealle terassille, myös ulos erilliseen paviljonkiin. Aiottua massiivisempi kuusikulmainen paviljonki onkin osoittautunut todella käteväksi, sillä sen hyttysverkot oikeasti pitävät hyttyset loitolla. Tähän asti olemme jokaisella mökillä kärvistelleet iltaisin hienon aterian ääressä huitoen hyttysiä pois nenän edestä samalla kun huppujen nauhat on vedetty niin tiukalle, ettei pientä pihvinpalaa suurempaa kerta-annosta ole aukosta saanut mahtumaan. Enää ei ole sitä ongelmaa.

Ruoanlaitto on tällä hetkellä ulkoistettu terassille, missä kolmen polttimen grilli ja erillinen kaasukeitin palvelevat aamusta iltaan. Lisäksi pihalla on nuotiopaikka, jossa kärsivällisyydellä saa aikaan ainakin grillimakkaraa ja vihannesnyyttejä, kunhan metsäpalovaroitus ei ole voimassa. Kaasugrilli on siis aivan ehdoton väline, jos haluaa syödä joka päivä, ja vielä juoda päiväkahvit päälle.

Sisällä mökissä neliöt siis kuluvat lähinnä nukkumiseen ja ruoan säilyttämiseen. Kolmas tärkeä, mutta sitäkin haastavampi toiminto on tavaroiden varastoiminen. Viisi ihmistä tarvitsee muutamankin päivän mökkeilyä varten jonkin verran tavaraa, varsinkin kun yksi mökkeilijöistä on vasta muutaman kuukauden ikäinen. Tällä hetkellä ongelma on ratkaistu niin, että vaatteet, vaipat ja muut henkilökohtaiset tavarat on lajiteltu kannellisiin muovilaatikoihin, joita pyörien avulla siirrellään paikasta toiseen lähinnä sänkyjen levittämisen vuoksi. Petivaatteet ovat päivisin sohvien alla puulaatikoissa ja pöydän alla on pari koria leluja ja muuta sälää varten. Seinät ovat täynnä nauloja ja puunaulakoita, joihin on ripustettu kaikkea mahdollista kirveestä uimapukuihin ja pyyhkeisiin. Suurin osa työkaluista on sentään saatu varastoitua naapurilta vuokrattuun pieneen liiteriin. Tällä hetkellä toivelistan ykkösenä onkin rivi hyllyjä mahdollisimman ylös seinille, jotta hammasharjat ja hyttysmyrkyt saisi pois keskeltä pöytää ja ruokien seasta. Kuulemma onnistuu heti, kun hankin materiaalit.

Viisi henkeä voi siis majoittua neljääntoista neliöön, kunhan osa toiminnoista on sijoitettu seinien ulkopuolelle. Varastointi vaatii paljon kehittelemistä ja mielikuvitusta, mutta siitä onneksi on kokemusta, kun on vuosia asunut lapsiperheellisenä Helsingin kalliissa neliöissä. Seinille ripustaminen ja siirrettävien säilytysratkaisujen kehitteleminen on siis tuttua puuhaa.

Kesäretkellä

Innokkaina mökinlaittajina meidänkin piti tehdä päiväretki Loma-asuntomessuille Mäntyharjulle. Tavoitteena ei tietenkään ollut löytää sieltä täydellistä ratkaisua kaikkiin pulmiimme, vaan enemmänkin halusimme haistelemaan mökkirakentamisen tuulia ja saamaan joitain pieniä vinkkejä tulevia päätöksiä varten. Opimme retkellä viisi tärkeää asiaa.

1. Loma-asuntomessut ovat nimensä veroisesti loma-asuntomessut eivätkä todellakaan mitkään mökkimessut. Yksikään loma-asunnoista ei tainnut olla alle 100 neliön, eikä yksikään luottanut kantoveteen, vaan jokaisessa esittelykohteessa oli kunnallistekniikka kohdillaan.

2. Saunan lauteille voi saada suoran näkymän järvelle. Hirsirakentamista harjoittavien yritysten katalogeja selatessa tulee aina mieleen, että yllättäen ihmiset eivät taida haluta katsella saunan lauteilta järvelle. Jokaisen saunan ja järven väliin on nimittäin laitettu joko pesuhuone tai pukuhuone. Yllättäen pukuhuoneet myös ovat niin suuria, että pukeutumaan mahtuu tuplasti se määrä ihmisiä mitä mahtuu saunan lauteille. Messuilta kuitenkin löysimme useammankin saunan, joissa suuri ikkuna vastapäätä lauteita avasi näkymän järvelle. Emme siis olekaan ainoita suomalaisia, jotka löylyissä haluavat tuijottaa muutakin kuin paneeliseinää.

3. Vanha on kaunista. Kävimme heti messualueelle saavuttuamme tutustumassa kivipytinkiin, jonka myyntihinta oli 650 000 euroa. Talossa tai sen pihasaunassa ei ollut mitään, mistä olisin pitänyt. Vähän myöhemmin vastaan tuli entinen uittokämppä, joka oli remontoitu nykyaikaiseksi loma-asunnoksi. Kämpässä oli paljon sormipaneelia, 1950-luvun puuhella keittiön nurkassa sekä 30 senttiä leveästä haapalankusta tehdyt saunan lauteet. Kämppä myös sijaitsi niemen nokassa, joten rantaviivaa oli tontin kolmella laidalla. Kohde oli huutokaupattavana ja korkein huuto oli sillä hetkellä 370 000 euroa. En ihan ymmärtänyt hintojen välistä epäsuhtaa.

4. Isot terassit ovat ihania. Suomalaisissa hirsimökeissä on ollut vakiona aina se noin puolitoista metriä leveä terassi, johon juuri ja juuri mahtuu kaksi tuolia vierekkäin, mutta joka houkuttelee syleilyynsä kaikki tontin hyttyset. Nyt lähes kaikissa messukohteissa oli paljon avointa terassia, johon oli mahdollista tehdä omat kulmaukset niin grillaamiseen, syömiseen kuin kansituolissa löhöilyynkin. Terasseilta myös lähti portaita monesta kohdasta ja moneen suuntaan, kun ainakin meidän mökkimme metrin levyiset portaat tuntuvat palvelevan aina joko istuskelupaikkana, leikkialustana tai tavaroiden varastona.

5. Jukka Rintala ei taida pitää saunomisesta. Tai mökkeilystä ylipäätään. Yksi messukohteista oli vaatesuunnittelija Jukka Rintalan sisustama. Sisustuksessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mitä nyt ainoassa lastenhuoneessa oli vain yksi sänky keskellä lattiaa ja koulupöytä, vaikka yleensä lastenhuoneiden neliöt on käytetty hyvin tarkkaan. Omituista kohteessa kuitenkin oli sen sauna. Pieni sisäsauna näytti kerrostaloasunnon perussaunalta, jota uudiskohteiden urakoitsija tarjoaa halvimpana vaihtoehtona. Suurin toivein astuinkin ulos talosta katsomaan rantasaunaa, josta parikin ihmistä sisällä puhui, kunnes tajusin, ettei rantasaunaa ollut. Kyseinen messukohde olikin kuin todella pienen perheen omakotitalo, joka oli lennähtänyt jostain Riihimäeltä Mäntyharjulle järven rantaan.

Kannattiko siis ajaa Mäntyharjulle asti näiden oppien vuoksi? Ehkä palkkioksi ei riitä vain sen tajuaminen, että itse vaadin loma-asunnon saunalta jotain muuta kuin kerrostaloasunnon saunalta, tai että kolmikerroksinen kivitalo ei istu suomalaiseen järvimaisemaan. Kuitenkin pelkästään se huomio, kuinka modernilta mutta myös äärimmäisen perinteiseltä leveät haapalauteet näyttävät, sai ajomatkan tuntumaan vaivan arvoiselta. Myös joka ikinen huippulukoin varustettu tehdasovi näytti naurettavalta verrattuna siihen kämpän oveen, joka oli vanhan mallin mukaan sormipaneloitu ikkunasta alaspäin. Kesäretkemme jälkeen siis tiedän suuntaavani katseeni pikemminkin historiaan kuin tulevaisuuteen, kun ryhdyn tekemään vaikeita päätöksiä oman mökin suhteen.

Apujoukkoja ja muita turisteja

Kun yrittää rakentaa kesämökin ilman rahaa ja liiemmälti aikaa, ainoa mikä tilanteen voi pelastaa, ovat kunnon apujoukot. Rahattomana olisi nimittäin kätevintä tehdä mahdollisimman paljon itse: kaivaa kuopat, valaa betonit, pystyttää rungot. Mutta kun palkkatöiden ja kahden lapsen ansiosta aikaakaan ei juuri ole, on yritettävä kehittää systeemi, joka edes jollakin tasolla edistäisi asioiden sujumista.

Meille oleellisin apu ovat olleet Mummo ja Vaari. Vaikkemme missään vaiheessa etsineetkään kesäpaikkaa kovin kaukaa mummolasta, tasan kymmenen kilometrin matka pihasta pihaan vaikutti vahvasti ostopäätökseen. Nyt olemme nimittäin voineet pyytää heidät käymään vaikka päivittäin aina jonkin pienen homman tiimoilta. Samalla olemme voineet tilata jääkaapit ja saunateltat suoraan heidän omakotitalonsa pihalle, mistä ne on sitten sopivan tilaisuuden tullen voitu kuljettaa mökille. Piha on myös samalla toiminut välivarastona niin mökille saapuvalle tavaralle kuin sieltä poistuvallekin. Esimerkiksi tyhjät maalipurkit on tähän asti ensin kerätty mummolaan ulkorakennuksen nurkalle ja kuljetettu sieltä sitten isompana lastina jäteasemalle.

Mummo ja Vaari ovat olleet korvaamattomat mökkitalkkarit. Vaari saa terästää taitojaan aina jonkun pienen projektin, kuten vessan portaiden tai vuorilautojen, parissa, kun taas Mummon erikoisalaa on lasten vahtiminen. Ilman Mummon ilmiömäistä taitoa yhtä aikaa leikkiä kotia Isosiskon kanssa, hytkyttää Pikkusiskoa uneen vaunuissa ja keittää päiväkahveja kaasupolttimella huussimme ei olisi vieläkään saanut pintaansa väriä. Emme myöskään muistaisi joka päivä syödä oikeaa ruokaa, ellei Mummo katsoisi kellosta, milloin on hyvä aika ryhtyä laittamaan grilliä päälle.

Mummo ja Vaari ovat myös olleet mökkiprojektimme logistiikkavastaavat, sillä meillä mökinomistajillahan ei ole autoa. Kulkeminen mökille onnistuisi kyllä julkisen liikenteen ja taksin yhdistelmällä, mutta ei silloin, kun matkassa on täysi kattaus astioita Ikeasta tai reilun 200 litran jääkaappi. Vaarin auto yhdistettynä peräkärryllä on ollut kesän ehdoton yhdistelmä. 

Täysin korvaamattomien Mummon ja Vaarin lisäksi olemme saaneet apua monilta ihmisiltä lähinnä materiaalin muodossa. Eräs kylänmies luopui vesipadastaan ja isosta läjästä tulitiiliä pientä nestemäistä korvausta vastaan, kun taas naapurista napattiin matkaan kaksi tiskipöydän tasoa, jotka olivat lojuneet nurkalla jo parikin talvea. Sukulaismiehen mökiltä lupasimme hakea pois jättimäiset puupöllit, joista voi rakentaa istuimia nuotion ympärille, ja samalla saimme matkaan kaasupullon. Riihikuivalla rahalla ostimme kaksi pöytäryhmää, jotka ennen palvelivat paikallisen baarin terassilla, kunnes baari lopetettiin. Oudon turvalliselta tuntuu istua noiden pöytien ääressä nauttimassa virvokkeita, kun pöydän pinnasta voi vielä tunnistaa erilaisia juomia.

Materiaalisen avun lisäksi suuri hyöty on ollut sukulaisista ja muista tutuista, jotka ovat käyneet katsomassa mökkiä. Heillä on ollut mahdollista teettää pieniä hommia tai ainakin kannattaa julmetun painavat terassinpöydät paikoilleen kesäkeittiön luokse. Tai osaavilta vierailta on voinut vähintäänkin kysellä neuvoja ja vinkkejä omiin projekteihin.

Ilman kaikkea tätä apua olisimme vielä varmasti aivan lähtökuopissa mökkiprojektin suhteen. Nyt olemme saaneet jo välttämättömimmät mukavuudet, kuten vessan ja kesäkeittiön ja jokainen on päässyt osallistumaan tekemiseen. Korvaukseksi kaikesta avusta voimme vain laajentaa sitä piiriä, joka toivottavasti ryhtyy nauttimaan tuosta kesäpaikasta. Nyt kun saamme vielä puolikuntoisena ostetun veneemme siirrettyä mummolan pihasta omaan rantaan, halukkaat ovat erittäin tervetulleita käyttämään hyväkseen niin sitä kuin muitakin mukavuuksia, joita on yhteisvoimin rakennettu. Tulevina kesinä avuntarve on nimittäin vieläkin suurempi, kun rakennusprojektit kasvavat ja lapset pääsevät järveen jo ihan omin jaloinkin.

Juhannuksena saunaan

”Mutta onhan siellä kuitenkin sauna?” oli kysymys, johon sai vastata useammankin kerran, kun kertoi ihmisille ostaneensa 14 neliön kesämökin. ”Juu ei ole. Se on 14 neliön mökki. Ei siihen mahdu saunaa” oli yleensä se vastaus.

Kunnon sauna tietysti kuuluu järvenrantamökin perusvarusteisiin, minkä vuoksi sellainen onkin rakennuslistallamme hyvin kärkipäässä. Saunan rakentaminen ei kuitenkaan ole samanlainen projekti kuin vaikkapa vessan rakentaminen, vaan se vaatii hieman enemmän aikaa ja suunnittelua. Etenkin kun kaavoitus ei anna rakentaa mitään 65 metriä lähemmäs rantaa, mikä tarkoittaisi rantasaunaa aika kauas rannasta. Ainoa mahdollisuus saada sauna muualle kuin kallion päälle on poikkeusluvan hankkiminen, mikä taas tarkoittaa sitä, ettei saunaa saa pystyyn edes muutamassa kuukaudessa.

Koska aikataulut ja rahavarat eivät venyneet mittavaan saunaprojektiin vielä tänä kesänä, isännät päättivät keksiä jotain, mikä mahdollistaa saunomisen. Pitäähän nyt juhannussaunaan päästä, kun vihdoin on oma kesämökki! Kun kaikenlaiset siirrettävät kioskit ja vaunusaunat oli tutkittu ja turhan kalliiksi todettu, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi telttasauna. Erilaisilla messuilla kokeilimme muutamaa mallia, mutta kuten meidän huussiprojektistakin voi päätellä, neliön kokoinen telttasauna ei tuntunut sopivalta. Haussa oli jotain ”vähän isompaa”, johon saisi myös ”jonkinlaisen pesumahdollisuuden”.

Internetin ihmemaailma tarjosi omatoimiselle telttasaunan rakentajalle paljon mahdollisuuksia. Voittajaksi valikoitui lopulta Ruotsin armeijan vanha lääkintäteltta, johon hankittiin kiukaaksi kamiina. Teltan myyjä tosin varoitti, ettei sen kokoinen kamiina lämmitä niin isoa telttaa, mutta isännät päättivät pienentää teltan pinta-alaa irtoseinillä. Teltta ja kamiina irtosivat internetistä tilattuna muutamalla satasella, kun jätti kaikki kalliit lisäosat, kuten viiden litran kuumavesisäiliön ostamatta. Hintaa kun säiliöllä oli melkein neljäsataa, vaikka veden määrä ei olisi riittänyt pesemään kuin puolet porukasta.

Paketti saapui loppukeväästä ja sen yli sadan kilon paino antoi odottaa suuria. Loppujen lopuksi painavinta oli itse telttakangas, jota isännät sitten yhden alkukesän lauantain pystyttivät. Pystyttäminen nimittäin osoittautui huomattavasti hankalammaksi kuin Suomen armeijan puolijoukkuetelttaan tottuneet kokoajat olivat arvanneet. Apua haettiin taas jopa internetistä, jonka suurin anti oli huvipuolella. Kiivasta keskustelua aiheesta käytiin, ilman minkäänlaista lopputulosta. Joku keskustelija jopa vaati heti ilmoittautumaan, jos oli onnistunut moisen teltan kokoamaan. Meidän saunamme seinät kuitenkin olivat pystyssä. Aika pian tosin huomattiin, että kolme metallikeppiä puuttui paketista ja kaiken lisäksi teltan oviaukko osoitti aivan eri suuntaan, kuin mistä järveen pääsisi. Kuitenkin se oli pystyssä vielä muutaman tuulisemman päivän ja ukkosmyräkän jälkeenkin.

Pitkäksi venynyt kasausurakka kuitenkin sai aikaan sen, ettei kukaan ehtinyt saada kamiinaa telttaan ennen juhannusta. Juhannuksena oli siis tarkoitus saunoa ilman, että kukaan oli sitä ehtinyt testata. Juhannusaatto alkoikin sillä, että viiden aikuisen voimin otimme kiinni teltan kulmista ja pyöräytimme sen ensin 90 astetta rantaan päin ja sen jälkeen täydet 180 astetta, kun huomasimme menneemme väärään suuntaan, lisäsimme Matkahuollon toimittavat puuttuvat kepit ja kannoimme kamiinan ja kivet teltan ovesta sisään. Sisälle alettiin myös rakentaa väliseiniä irtopressuista ja oma projektinsa oli siinäkin, että kamiinan savupiipun sai pysymään pystyssä, kun se oli halkaisijaltaan yli puolet teltassa olevaa aukkoa pienempi. Uurastuksen, joka kuitenkin kesti huomattavasti vähemmän aikaa kuin itse teltan kokoaminen, jälkeen meillä oli sauna, jossa oli pieni kiuas kivineen, puupenkki lauteena, sekä pieni pimeä nurkka, jossa oli mahdollista peseytyä. Kuumaa vettä saa erillisestä vesipadasta, joka on lunastettu kylänmieheltä viskipullolla ja kannettu rantaan teltan viereen. Padassa ei tarvitse pitää tulia kuin hetken ajan, kun lämmintä vettä riittää niin tiskaamiseen kuin saunomiseenkin koko päiväksi.

Juhannusaaton iltana, kun olimme syöneet hyvän aterian ja lapset alkoivat näyttää merkkejä väsähtämisestä, isännät laittoivat tulen kamiinaan. Aika pian teltasta alkoi kuulua sihinää veden osuessa kuumille kiville. Isännät ottivat innokkaan Isosiskon mukaan ja pujottelivat pressujen välistä saunaan, joka lopulta oli kutistunut reilun neliön kokoiseksi ja jossa penkillä istuessa polvet ovat kymmenen sentin päässä kamiinasta, mutta takapuoli jää aivan kylmäksi. Silti, kun heiluttelin Pikkusiskoa vaunuissa teltan ulkopuolella, kesäyössä kuului telttakankaan läpi kirkkaana toteamus, kuinka ne varmasti olivat siihenastisen elämän parhaat löylyt!

Mökkeilyn filosofiaa

Suomalaiset ovat mökkeilykansaa ja jokaisella kansalaisella on oma tapansa mökkeillä. Osa haluaa maata riippumatossa ja nauttia valmiista maisemista, kun taas toisten mielestä koko homman idea on siinä, että koko ajan on jotain tekemistä.

Meidän filosofiamme perusajatus on, että mökkeilyn täytyy olla mukavaa, mutta ei liian mukavaa. Tätä filosofiaa on omassa perhepiirissä mietitty yhtä kauan kuin omasta kesämökistä on haaveiltu ja kolmannenkin osakkaan kanssa periaatteet ehdittiin sopia talven pitkinä viikonloppuina, kun mökille ei vielä päässyt kuin ajatusten tasolla.

Käytännössä mukavuus tarkoittaa meille sitä, että kaikkien asioiden ei tarvitse olla kuin kivikaudelta. Esimerkiksi ruuanlaittoon käytettävien veitsien täytyy olla hyviä. Kenen ihmeen idea on kuljettaa kaikki vanhat tylsyneet lihaveitset juuri mökille, missä kesän aikana tulee eniten grillattua? Hienoa valoisaa kesäyötä varten on mukava panostaa hyvään lihaan, jonka sitten paikan päällä repii tylsällä puukolla riekaleiksi. Samaa periaatetta olemme soveltaneet muihinkin ruokailuvälineisiin. Vaikka mökillä ei haluaisi seistä päivästä toiseen hyttysten syötävänä tiskipaikalla, on vieläkin ärsyttävämpää yrittää syödä omassa grillissä meheväksi paistettua ateriaa muovisilla kertakäyttöhaarukoilla ja –veitsillä, jotka katkeilevat joka toisella suupalalla. Tai miksei hyvän aterian kanssa voisi oikeasti juoda viiniä jalallisesta viinilasista?

Mukavaa pitää olla myös nukkumisen ja vessassa käymisen. Periaatteitamme mökkivessan suhteen pohjustinkin jo edellisessä tekstissä, mutta muistutan vielä, että iso ja valoisa huussi on aivan yhtä helppo rakentaa kuin pieni ja pimeä koppikin. Mitä iloa lapsuusvuosista asti säästetyistä Aku Ankoista on, jos ei niitä näe vessassa lukea edes keskellä päivää tai jos niiden lukemisen hintana on kaksisataa hyttysen puremaa takapuolessa? En myöskään ymmärrä, miksi mökillä pitäisi nukkua kahden sentin vaahtomuovipatjalla, jos kotona on mittojen mukaan mukautuva joustinpatja.

Me yritämme siis panostaa siihen, että syöminen ja nukkuminen sujuvat ilman suurempaa epämukavuutta, mutta muista mukavuuksista olemme valmiita tinkimään. 1970-luvun lapsina me olemme tietenkin tottuneet esimerkiksi siihen, että mökillä on kantovesi. Saunan lämmittäminen siis aloitetaan sillä, että joku sytyttää tulen ja sillä aikaa joku toinen kantaa vedet. Ja uimassa käydessään jokainen tuo ämpärillisen vettä mukanaan. Vesi lämmitetään padassa, josta sitä sitten annostellaan jokaiselle omaan vatiin hiustenpesua varten. Tiskipöytä on jossain vesipisteen välittömässä läheisyydessä, jotta varsinkaan kuumaa vettä ei joudu siirtämään mihinkään.

Sähköön olen henkilökohtaisesti tottunut ja lamput erityisesti elo- ja syyskuun pimeinä iltoina tuovat lisämukavuutta huomattavasti, mutta nyt omalla mökillämme joudumme tinkimään tästä. Sähköjen vetäminen meidän tontillemme maksaisi nimittäin niin paljon, että joutuisimme siirtämään kaikkia muita projekteja useammalla vuodella. Olemmekin nyt hankkineet kunnon kaasujääkaapin ja kaasugrillin, joilla ruoan säilyttäminen ja valmistaminen sujuvat kivuttomasti ja valaistus yritetään hoitaa erilaisilla ladattavilla valoilla ja muilla. Ja onhan kynttilänvalossakin oma tunnelmansa. Pelkkä säästösyy sähköttömyys ei kuitenkaan ole, vaan samalla se on myös omanlaisensa ympäristöteko. Jos näemme täyttää ristikoita hieman himmeämmässä kynttilänvalossa ja ladata puhelinta aurinkoenergian avulla, ehkä virtaa tulee käytettyä huomattavasti vähemmän. On meillä nimittäin katsottu jalkapallon MM-kisojakin sujuvasti aurinkopaneelin avulla, eikä akku loppunut kesken kuin kerran. Ja silloinkin vara-akku oli naapurimökissä, mistä sen ehti hyvin juosta hakemassa sillä välin, kun pelaaja asetteli palloa kulmapotkua varten.

Meidän tontillamme siis luotetaan sokeasti kaasupulloihin ja lihasvoimaan sekä siihen, että itse tehdään kaikki mikä pystytään. Kuitenkin iltaisin, kun aurinko alkaa laskea mailleen järven taa, me  valmistamme grillissä päivän parhaan aterian, jonka syömme posliinilautasilta oikeilla ruokailuvälineillä punaviiniä siemaillen. Aterian jälkeen kaadumme päivän rakennusurakasta lopen uupuneina kunnon patjoille puhtaiden lakanoiden väliin ja näemme unta seuraavasta päivästä, joka aloitetaan laittamalla tuli vesipadan alle ja virittämällä kahvipannu kaasukeittimelle. Huussissa on sitten hyvä lukea edellisviikon uutisia samalla kun aurinko alkaa heijastella järven pintaan ja voi miettiä, olisiko tänään tärkeämpää saada vessaan portaat vai pitävä sadesuoja ruokapöydän päälle.

Huussi vai huvila?

Aloittelevalle mökkeilijälle 14 neliön hirsihuone on sinällään ihan sopiva, mutta yksi oleellinen elementti puuttuu – nimittäin vessa. Kyllä metsässäkin aikansa kyykkii, mutta kun naapureita on kahdella puolella, kolmannella autotie ja neljännellä kalaisa järvi, olisi jossain vaiheessa ihan mukava päästä asioille seinien sisäpuolellekin. Siksipä viime kesänä heti kauppakirjat allekirjoitettuamme aloitimme siitä oleellisimmasta rakennusprojektista.

Vaatimuksemme mökkivessalle olivat hyvin yksinkertaiset: iso ja valoisa koppi, joka ei haise. Viimeinen kohta oli helpoin toteuttaa, sillä meillä oli jo pariltakin mökiltä hyviä kokemuksia yksinkertaisesta Euromakista, josta on oikealla hoidolla mahdollista saada hyvinkin hajuton. Lisäksi minua on siinä mallissa aina viehättänyt se, että tavara laskeutuu pimeään putkeen kuin mustaan aukkoon, josta tuotoksia ei tarvitse katsella.

Lähdimme rakentamaan koppia Euromakin ympärille. Kyseinen muovihökötys määräsi ensimmäisenä istuinkorkeuden, minkä jälkeen aloimme sopivaan kohtaan ison kuusen juurelle mittailla leveys- ja syvyyssuuntia. Yhtenä tavoitteena oli saada kerrankin ulkohuussi, jossa on tilaa olla, joten ulkomitat paisuivat hyvinkin massiivisiksi. Tähän vessaan ei ainakaan tarvitse peruuttaa sisälle. Toinen toive oli saada vessaan ikkunoita, jotta valo pääsisi sisälle. Ja taisihan toivoja haaveilla myös siitä, kuinka vessassa istuessaan voisi katsella järvelle. Vanhoja talon ikkunoita tuli lopuksi kolmelle seinälle ja järvinäköalakin on taattu.

Itsessään huussi on koottu lekaharkoista, raakapuusta ja pohjamaalatusta seinäpaneelista. Samaa paneelia laitettiin myös sisälle takaseinään sekä muiden seinien alaosaan. Yläosaan jätettiin pelkkä ulkopaneeli, jotta sisätiloissakin olisi vähän kolmiulotteisuutta. Lattia ja istuinosa nikkaroitiin höylätystä lattialaudasta, sillä minun henkilökohtainen painajaiseni on raakalauta, johon jokainen huussikuivikkeen muru takertuu kuin takiainen, eikä lähde edes katuharjalla irti. Siitäkin nimittäin on kokemusta. Katolla on huopaa, jonka Isä kesän helteisimpinä päivinä sinne naulasi, ja muistuttaa sankariteostaan edelleen.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa huussin maalausprosessi on kiivaimmillaan. Sisäosan panelointi sekä ulkolaipio ovat jo saaneet värinsä, ulkomaali odottaa tilavan huussin nurkassa, samoin kuin lattia- ja istuinväri. Sisätilan syvennysosan maali odottaa kotona vaatehuoneessa kotiremontin jäljiltä. Sisäosan väritys myötäilee vaalean siniharmaan sävyjä, sillä sen on todettu tuovan tarpeeksi valoa ja pitävän hyttyset ja kärpäset mahdollisimman paljon poissa. Ulkopuoli taas on vihertävän harmaa, vieressä kasvavien mäntyjen kaarnaa mukaillen. Vaari nikkaroi leveästä lankusta portaat juuri kun aloin tottua kiipeämään lähes metrin korkeudella olevalle kynnykselle ja ottamaan laskeutuessa juuri oikeasta ovenkarmin kohdasta kiinni, etten syöksy alla pilkistävään terävään kiveen. Pakko myöntää, että portaita pitkin on paljon helpompaa.

Lopputulos muistuttaa ulkoapäin hyvin paljon lippakioskeja, joita ainakin Helsingin kadunkulmissa näkyy. Huussi nököttää komeana ja korkeana huoltotien varrella lähes täsmälleen saman etäisyyden päässä niin mökistä, nuotiopaikasta kuin tulevan saunamökin paikastakin. Sisäpuolelta se on valoisa, kuten pitikin, ja sinne mahtuu yksi istumaan styroksi-istuimella, yksi istumaan lattialla potalla ja vielä yksi istuimen laitaan pitämään toisille seuraa. Siinä istuessaan voi katsella joko järvelle päin tai mökiltä kalliota alas laskeutuvaa polkua kohti, tai sitten voi katsella metsää, johon tulevina vuosina toivottavasti kohoaa uusi saunamökki. Huussiin on myös suunniteltu lehtitelinettä, mutta se saattaisi olla viimeinen niitti sille, että kukaan ei tule sieltä enää koskaan pois.

Unelmia toteuttamassa

Haaveissahan se on ollut aina. Siis oma kesämökki. Järvenranta, koivuja, mustikanvarpuja ja tuoli, josta niitä kaikkia voi katsella. Koko lapsuuteni kävin suvun mökillä, jonka käyttöoikeus sitten yhtenä päivänä loppui. Siitä lähtien yritimme selviytyä toisten nurkissa sekä erilaisilla vuokramökeillä, mutta suureellisesta grillailusta ja äänekkäistä leikeistä pitävän lapsiperheen on ollut todella vaikea olla näkymätön. Lisäksi iänikuinen tavaroiden siirtäminen kesäpaikasta toiseen alkoi väsyttää todella pahasti, minkä vuoksi joka vuosi toukokuusta syyskuuhun haaveilimme omasta mökistä. Lokakuusta huhtikuuhun totesimme aina, ettei mökin omistamisessa oikeasti ole mitään järkeä, koska asuntolainaakin pitää maksaa – kyllähän loman voi ihan hyvin viettää sukulaisten nurkissa tai roudata muuttokuormallinen tavaraa vuokramökkiin yhtä viikkoa varten. Kuitenkin toukokuun ja syyskuun välinen aika tuntui aina talviaikaa pidemmältä, minkä johdosta haave omasta mökistä eli vuodesta toiseen.

Haaveilla jostain on tietysti aivan eri asia kuin oikeasti tehdä asialle jotain. Vuosi sitten keväällä meidän tuli aika vaihtaa asuntoa yhtä huonetta isommaksi ja asunnon omistaminen Helsingissä tarkoittaa sitä, että kaikki muut rahaa vaativat haaveet voi siirtää tuonnemmaksi, esimerkiksi eläkeikään asti. Ja kesämökki, jos mikä, on rahaa vaativa haave. Niinpä me totesimme, että isompi asunto on välttämättömyys, kun taas kesämökki on vain jotain, josta haaveilua jatkamme sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Mutta kuinka ollakaan, vain pari viikkoa sen jälkeen, kun olimme laittaneet vanhan asuntomme myyntiin aikomuksena ostaa isompi asunto, vastaan tuli täydellinen kesämökki.

No ei se nyt tietenkään täydellinen ollut: 14 neliön huone ja pieni terassi. Ei muuta. Ei saunaa, ei vessaa, keittiöstä puhumattakaan. Mutta siinä oli yli hehtaari maata, noin 70 metriä järvenrantaviivaa länteen päin sekä juuri tuo 14 neliön pieni mökki. Ja mikä parasta, meillä oli varaa siihen. Tai oli ainakin sitten, kun Kummisetä joutui Juhannusaaton aattona puhelimen välityksellä tekemään päätöksen siitä, että ostaa puolet kesäpaikasta näkemättä sitä kertaakaan. Juhannuksen jälkeinen loma vierähtikin selvitellessä erinäisiä asioita koskien lähinnä vesijättömaan määritelmää ja pienen vajan vuokrasopimusta, mutta heinäkuun alussa solmimme kaupat Rajalan tilasta. Eli siis hehtaarista maata ja 14 neliön hirsimökistä. Suurin piirtein samoihin aikoihin totesin myös, että kolmihenkinen perheemme tulisi ennen seuraavaa mökkikautta kasvamaan nelihenkiseksi. Isompi asunto oli siis ehdottoman tärkeä, mutta ei siinä vaiheessa enää voinut mökkiunelmastakaan luopua.

Nyt olemme siis tilanteessa, jossa ensimmäinen virallinen mökkikesämme on kovaa vauhtia käynnissä. Viime kesänä aloitimme mökkielämään eniten vaikuttavan rakennusprojektin eli vessan, josta tulikin hulppea lippakioski, minkä lisäksi kokosimme joitakin muita tärkeitä elementtejä, kuten nuotiopaikan. Tänä kesänä tarkoituksena on saada mökkitontti sellaiseen kuntoon, että siellä voivat nelihenkinen perhe ja Kummisetä viettää mukavia kesäpäiviä ja –öitä ja suunnitella rakennusprojektia, joka toivottavasti toteutuu vuoden päästä: saunamökkiä. Mielenkiintoiseksi projektin tekee se, että kaikki rahat ovat todellakin huvenneet siihen isompaan asuntoon ja mökkitonttiin, eikä aikaakaan kahden pienen lapsen ja yrittäjä-Isän perheessä liiemmälti ole. Onneksi läheltä löytyvät eläkkeellä olevat Mummo ja Vaari, sekä Äiti, joka kolmivuotiaan Isosiskon ja kaksikuisen Pikkusiskon kanssa ehtii ainakin kävellä ympäri tonttia pohtimassa sijoituspaikkoja asioille. Nähtäväksi jää, mitä Rajalan tilalta tämän kesän lopulla löytyy, ja voiko siellä olemista jo tosissaan kutsua kesämökkeilyksi.

Tämä blogi seuraa projektin etenemistä ja pohtii samalla mökkeilyn syvintä olemusta. Samalla katse suuntautuu tosissaan tulevaisuuteen, jossa siintävät ne oikeat rakennusprojektit ja toivottavasti myös se riippumatossa makailu. Tervetuloa mukaan Rajalan elämään!