Ensimmäinen ilta

-      -  Mikä tuo on?

-       - Kuulostaa kyyhkyseltä.

-      -  Ei ole kyyhkynen. Kuuntele, miten se vastaa tuolle toiselle. Minä veikkaisin naaraskäkeä.

-       - Eihän käki tuolta kuulosta.

-       - Mutta soitimella oleva naaraskäki voi hyvinkin kuulostaa.

Tällainen keskustelu käytiin kolmen kaupunkilaisen kesken, kun he saapuivat omalle mökilleen ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen. Valon määrä hämmensi pitkään, eikä öisiä ääniä voinut olla kuuntelematta. Ihan kuin ei olisi koskaan aiemmin oleillut luonnossa.

Olemme talven jälkeen käyneet mökillämme jo useaan kertaan. Kävimme ensimmäisen kerran tosissaan jo pääsiäisenä, jolloin maassa oli vielä polviin saakka lunta. Kaadoimme puita, pätkimme niitä ja raahasimme lumessa tarpoen. Seuraava kerta oli vapun maissa, jolloin teimme pohjatyöt tulevaa saunaa varten. Kaivuri kävi kaivamassa suuren kuopan, johon sitten kärräsimme arviolta toistasataa kärryllistä soraa. Helatorstain tienoilla pääsimme jo pystyttämään saunan seinät ja katon. Onneksi olimme tajunneet kutsua talkooväkeä avuksi.

Nyt touko- ja kesäkuun vaihteessa kuitenkin vietimme ensimmäisen illan ja yön mökillä. Aiemmat työpäivät olivat loppuneet siihen, kun starttasimme auton kohti kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa mummolaa, jossa on hyvä sauna ja mukavat majoitustilat kaikille. Oli tietenkin mukavaa istahtaa raskaan päivän jälkeen saunan lauteille ja katsella illalla ennen nukahtamista viihdeohjelmia televisiosta, mutta kieltämättä siirtymiset veivät ison osan tehokkaasta työpäivästä. Päivät täyttyivät saunan rakentamisesta, mutta kukaan ei ehtinyt kiinnittää huomiota muuhun mökkiin. Peitot ja matot roikkuivat edelleen kerrossängyn kaiteilla ja hiirenpapanat saivat lojua vapaasti työtasolla. Vasta yön viettäminen mökillä saa aikaan sen, että paikkaa ehtii laittaa akuuttia rakentamista pidemmälle.

Ensimmäinen ilta omalla mökillä on kuitenkin aina maaginen. Vaikka se toistuu joka vuosi, aina tuntee itsensä yhtä amatööriksi. Yhtäkkiä ei enää osaa sytyttää kaasugrilliä, ei muista, mihin on laittanut veneen avaimen, eikä osaa pitää hyttysiä pois mökistä. Sängyt ovat myös kylmiä ja kosteita, tavarat ovat pitkin paikkoja, eikä perusruokatarpeita ole lähettyvilläkään.

Silti mikään ei voita sitä, kun istuu illalla hämärän hiljalleen saapuessa ulkona, ja kuuntelee ympäröiviä ääniä. Linnut ovat aina yhtä omituisia, jos eivät satu olemaan joutsenia tai kuikkia, mutta aina niiden ääntä jaksaa kuunnella. Aina myös jaksaa haltioitua siitä, kuinka ilta-aurinko näkyy tiettyjen kahden puun välistä ennen kuin laskee kokonaan mailleen. Sieltä puiden välistä se valaisee otsan, kun sattuu sopivasti päänsä asettelemaan.

Kevään ensimmäisen illan myös unohtaa nopeasti. Elokuuhun mennessä kaikki on jo rutiinia, eikä edes nopea pimeän saapuminen vaikeuta oloa. Vessaan lähtiessään ottaa ihan totutusti lyhdyn matkaan ja väistelee sammakot mennessään. Yöksi myös ottaa pienen lampun tyynyn viereen, kun jompikumpi lapsista  herää yöllä kuitenkin. 

Toukokuussa kaikki tämä on kuitenkin vielä kaukana, ja tilalla on tunne jostain uudesta ja houkuttelevasta. Jopa lapset jaksavat vielä toukokuussa selittää sitä, kuinka yön viettäminen mökillä on hauskinta mitä he tietävät. Elokuuhun mennessä he ovat täysin valmiita siirtymään ensimmäisen kyydin mukana mummolaan, jossa modernit mukavuudet odottavat. Toukokuussa ensimmäisenä iltana hekin kuitenkin jaksavat vielä aistia ja ihastella.

Muuttuvat suunnitelmat

Viimeisen kahden vuoden ajan päätavoitteenamme on ollut sauna. Jonkinlainen yksinkertainen mökki, jossa olisi saunan lisäksi pieni tupa ja parvi. Sellainen perusmökki, joita on rakennettu Suomen rantoihin kautta aikojen. Tänä kesänä tuo tavoite on kuitenkin ollut puheissa vähemmän kuin koskaan kuluneen kahden vuoden aikana.

Heti mökkitontin ostamisen jälkeen sauna tuntui kuuluvan mökkeilyyn oleellisemmin kuin mikään muu. Jokaiselle keskustelukumppanille on täytynyt selvittää, että saunaa ei siis vielä ole, mutta jonakin päivänä. Harvat suomalaiset osaavat kuvitella kesämökkiä ilman saunaa.

Hyvän alkusuunnittelun jälkeen saunainto hiipui rakennuslupaongelmiin. Vanhojen kaavoitusten vuoksi rakennuspaikkamme on 65 metrin päässä rannasta, eikä ELY-keskus näyttänyt vihreää valoa poikkeusluvan suhteen. Alkoi siis vaikuttaa siltä, että saunan saaminen lähelle rantaa vaatisi joko monta vuotta kestävän kaavamuutoksen, tai ainakin maailman historian ovelimman poikkeuslupahakemuksen.

Tässä samalla, kun olemme pohtineet vaihtoehtojamme rakentamisen suhteen, olemme parannelleet viime kesänä aloitettua telttasaunaa. Kunnon lauteet, pieni kylpyamme lapsille ja puulaattoja jalkojen alle ovat tehneet saunomisesta miellyttävää. Samalla olemme huomanneet, ettei mökillä saunaa tarvitsekaan lämmittää ihan joka päivä, eikä saunan tarvitse olla lämpimänä montaa tuntia. Lyhyempikin pesu tuntuu aivan yhtä mukavalta, kun sen jälkeen voi istua omalla tontilla nauttimassa ilta-auringosta.

Saunan sijaan olemme tänä kesänä rakentaneet esimerkiksi leikkimökin. Se ei tietenkään tule ensimmäisenä mieleen kesämökkiä ajatellessa, mutta meille se toimii samalla lisävarastona ja majoituspaikkana. Olemme myös viimeistelleet viime kesänä rakennettua terassia kaiteilla, jotka estävät lapsia putoamasta suoraan kivikkoon. Olemme myös lisänneet nuotiokapasiteettia toisella nuotiopaikalla, joka sijaitsee nyt mökin ja ruokailuterassin välissä. Rakentamista enemmän olemmekin keskittyneet paikkojen yleiseen kohenteluun. Puukasoja on pilkottu ja pinottu, nuotiopaikat varustettu penkeillä, ja ruokailuryhmä on saanut suojaksi ja lämmikkeeksi räsymattoja.

Samalla kun olemme laitelleet paikkoja kuntoon, olemme puhuneet myös tulevien vuosien suunnitelmista. Puheissa ovat vilahdelleet muun muassa rantaterassi, varasto, ja katos terassin päälle, mutta saunasuunnitelmat ovat typistyneet ajatuksiksi tynnyrisaunasta, kotasaunasta, tai jostain muusta pienestä ja siirreltävästä vaihtoehdosta. Telttasauna kun tuskin riittää enää vuoden päästä.

Saunamökki alkaa siis olla aina vain kaukaisempi haave. On erittäin todennäköistä, että jonain päivänä rakennamme saunamökin. Emme ehkä kovin lähelle rantaa, mutta toisaalta silloin mökin ei tarvitse ollakaan niin pieni kuin kunnan viranomaiset rantamökiltä vaativat. Ehkä sitten saammekin kerralla huomattavasti enemmän tilaa majoittua ja viettää mukavia mökkipäiviä.

Suunnitelmien muuttuminen vaikuttaa olevan oleellinen osa kesämökkeilyä. Aikataulut venyvät, kun maalauspäivänä sataa kaatamalla vettä, eikä nuotiota voi sytyttää tuulisena päivänä, jolloin ruuaksi on varattu vain grillimakkaraa ja hiillosperunoita. Mökillä täytyykin elää tilanteiden mukaan, ja sama pätee rakentamiseen. On turhaa suuttua siitä, ettei tänä kesänä pääsekään valamaan mökin perustuksia, kun todellisuudessa ei tiedä, mihin mökin ylipäätään voi rakentaa. Mieluummin voi nauttia niistä pienistä edistysaskelista, joita ilmestyy jokaisella käyntikerralla: kahvasta vessan ovessa, maitokärryistä veden kuljettamista varten, ja ehkä vielä jonain päivänä myös verhotangoista. Kesämökki on elävä organismi, joka muuttuu ja muokkautuu koko ajan, eikä sen muutokseen voi aina itse vaikuttaa. Silti siitä voi aina nauttia.

Yrityksen ja erehdyksen kautta

Ei todellakaan mennyt niin kuin sanonko missä. Meidän kesämökkeilymme on ollut kaukana siitä suomenruotsalaisesta huvilaidyllistä, josta paljon puhutaan. Viimeisen kolmen kesän aikana virheitä ja epäonnistumisia on tullut tehtyä niin paljon, että niitä on jopa hieman kiusallista muistella.

Olemme esimerkiksi melkein polttaneet upouuden telttasaunamme. Uudet eristykset olivat niin tehokkaat, että ne sytyttivät telttakankaan tuleen jo lämmitysvaiheessa. Onneksi lämmittäjä oli tilanteen tasalla ja onnistui sammuttamaan palon alun. Saimme myös korjattua eristystä sen verran, että saunominen on ollut hieman turvallisempaa siitä asti.

Viime syksynä huolella valittu paviljonkimme oli tuulen voimasta lentänyt yhdeksi valtavaksi kasaksi kangasta, hyttysverkkoa ja metalliputkea. Ainoa lohtu oli se, että hyttysaika oli jo auttamatta ohi. Toisaalta syksyn sateilta olisi ollut mukava suojautua paviljongin suojaan. Tänä keväänä rakennelma onneksi saatiin korjattua metalliputkien avulla, kun taas saapaslaatikko, jonka kannen istuin säpäleiksi juhannuksena, ei taida korjaantua millään.

Tämän kesän suurimmat epäonnet on kuitenkin aiheuttanut sade, jota totisesti on riittänyt. Sinänsä sade olisi ihan mukava juttu, sillä se tietää vihreää luontoa ja hyvää sienisatoa, mutta tänä kesänä sade on alkanut aina täsmälleen silloin, kun minä olen saanut maalipurkin auki. Maalauskohteita olisi tontilla useitakin, mutta sopivan maalausajankohdan löytäminen on ollut mahdotonta. Nyt teinkin päätöksen, että optimaaliset ja kuivat maalauskelit saavat jäädä haaveeksi – nyt maalaan heti, kun taivaalta ei tule kaatamalla vettä. Kuivumisajat toki pitenevät, mutta niin ne pitenevät silloinkin, jos pääsen maalaamaan vasta elokuun kosteilla keleillä tai pahimmillaan vasta ensi kesänä.

Epäonnistumiset ja pienet virheet kai kuitenkin kuuluvat elämään ja erityisesti mökkeilyyn. Vaikka olen mökkeillyt koko pienen ikäni ja mielestäni olen myös suhteellisen tottunut eräeläjä, on kesämökin omistaminen saanut minut tuntemaan itseni täydeksi amatööriksi lukuisia kertoja. Jokaisella mökkireissulla olen joutunut nöyrtymään ja toteamaan, että en tiedä lähellekään niin paljon kuin olen ajatellut tietäväni. Pelkästään kalaverkkojen laskeminen järveen vaati niin monta yritystä, että jouduin nollaamaan kaikki aiemmat kerrat kokemusrekisteristäni ja aloittamaan opettelun alusta. Myös jokainen pienikin rakennusprojekti on alkanut sen tajuamisesta, ettei oikeasti osaa mitään. Vasta sen jälkeen on voinut ryhtyä ottamaan selvää, mitä oikein pitää tehdä, ja vasta paljon myöhemmin on ollut mahdollista ryhtyä konkreettisesti tekemään jotain.

Eipä kai kesämökkeily niin hienoa olisikaan, jos kaikki sujuisi täydellisesti. Jos laudat aina asettuisivat heti vaateriin, eikä yksikään naula vääntyisi lyöntivaiheessa, rakentaminen olisi liiankin helppoa. Samoin, jos veneestä muistaisi aina ottaa tulpan pois ennen sadekuuroa, ja jääkaapin muistaisi tyhjentää poissaolon ajaksi ainakin silloin, kun kaasu alkaa olla lopussa, monet hauskat tarinat jäisivät syntymättä. Mitä ihmettä sitä sitten muistelisi pimeänä elokuisena iltana kynttilän valossa juuri korjatun paviljongin suojissa? 

Yhtiökokouksen antia

Vaikka kiinteistökorporaatiomme ei virallisesti olekaan yhtiö, olemme ottaneet tavaksi pitää jokakeväinen yhtiökokous. Sen tarkoituksena ei niinkään ole edellisen vuoden toiminnan tarkastaminen, sillä työn jälkiä on edellisenä kesänä ihailtu jo moneen otteeseen, eikä rahan käytön seuraaminen, sillä kaikki rahat on käytetty joka tapauksessa. Tarkoituksena on kääntää katse kohti tulevaa kesää ja suunnitella kesänvieton päälinjat eli rakennuskohteet.

Vuosi sitten päätimme viettää ensimmäisen kokonaisen Rajalan kesän keskittymällä elämisen perusedellytysten kehittelemiseen. Ruutuvihkoon kirjatussa pöytäkirjassa eli työlistassa lukevat esimerkiksi jääkaappi, tiskipaikka ja jäteasema. Nämä kaikki tuli tehtyä tai hankittua, mutta pöytäkirjan ulkopuolelta ilmestyivät myös suuri terassi sekä telttasauna. Loppujen lopuksi nämä kaksi projektia veivätkin suurimman osan kesän rakennuskapasiteetista, vaikka muutakin saimme aikaan.

Viime kesänä myös kuvittelimme aloittavamme tänä kesänä saunamökin rakentamisen. Kesän tarkoituksena oli saattaa kesäpaikka sellaiseen kuntoon, että tänä kesänä siellä olisi mukava oleilla suuren rakennusprojektin keskellä. Meillä olisi jonkinlainen mahdollisuus majoittua ja tehdä ruokaa, ja myös peseytyä rankan rakennuspäivän päätteeksi. Kuitenkin jo viime kesän lopulla aloimme huomata sen tosiasian, että rahkeemme eivät ehkä riittäisikään suurempaan rakentamiseen vielä tänä kesänä. Aikaa saattaisikin olla, mutta rahaa ei ehkä niinkään. Kokonaisen mökin ja sen perustusten tekeminen nielevät monta kymmentä tuhatta euroa, jota asuntovelallisilla ei noin vain ole. Ajattelimme tekevämme tänä kesänä perustukset ja jatkavamme vuoden kuluttua.

Viimeistään suunnitelmamme menivät uusiksi, kun meille selvisi, ettemme luultavasti saisi poikkeuslupaa saunamökin rakentamiseksi lähemmäs rantaa. Paperimme lojuivat epävirallisella lausuntokierroksella paikallisessa ELY-keskuksessa useamman kuukauden, mikä jo itsessään tuhosi aikataulun täysin. Vielä kun vastaus oli kielteinen, tajusimme olevamme uusien suunnitelmien tarpeessa. Vieläkään emme ole täysin haudanneet haavetta saunasta lähellä rantaa, mutta sellaista emme pääse rakentamaan vielä ainakaan pariin vuoteen, jos sen jälkeenkään.

Tulevalle kesälle olemme siis suunnitelleet taas pienempiä projekteja. Jyrkkä rinne vaatisi parit järeämmät porrasrakennelmat, terassi vaatisi kaiteet ja nuotiopaikka penkkejä istuimiksi. Nyt myös tiedämme, että tulemme majoittumaan pikkumökissämme vielä ainakin pari kesää, joten aiomme hankkia sinne suosiolla kerrossängyn. Pihapiiriin on myös tulossa leikkimökki, josta saa alkuperäisen tarkoituksensa lisäksi lisävaraston ja myös lisää majoitustilaa.

Tämän kevään yhtiökokouksen tärkeimpiä päätöksiä eivät siis olleet tulevat rakennusprojektit tai muutkaan hankinnat, vaan enemmänkin päätös siitä, mitä aiomme tehdä seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Lupaprosessit niin kunnan, ELY-keskuksen kuin kaavoittajankin suuntaan vaativat laajan suunnitelman siitä, mitä haluamme tontillemme saada ja miten kaikki rakennukset ja toiminnot sille sijoitetaan. Nyt siis kehittelimme useammankin vaihtoehtoisen suunnitelman erilaisten rakennusten sijoittamiselle: kaikki erilaiset luvat ja päätökset siirtävät lopputulosta aina kauemmas jostain suunnitelmasta lähemmäs jotain toista. Sitä, millainen lopputulos on kymmenen vuoden kuluttua, ei tiedä vielä kukaan.

Kaikkien näiden suunnitelmien lisäksi tämän kevään yhtiökokouspöytäkirjassa lukevat muun muassa tällaiset kohdat: leikkimökki, nuotiopaikka, portaat. Katsotaan, kuinka monta suurta projektia jättävät nämä varjoonsa ennen kuin kesä 2012 on ohi. Vain se on varmaa, että suunnitelmat muuttuvat koko ajan.

Antti ja minä

Ihminen on sosiaalinen olio. Aikuisikään mennessä hän ehtii tutustua valtavaan määrään ihmisiä. Joistakin tulee hyviä ystäviä, kun taas toiset jäävät tuttavuuden asteelle. Kaupungilla kohdatessa aina miettii moikatessaan, että ”oliko tuo nyt sieltä vanhempainyhdistyksestä vai onko se joku entinen työkaveri?” Minä olen tavannut Antin vain pari kertaa, mutta puhelimessa olemme käyneet monta keskustelua pohtien ympäristöä, tulevaisuutta ja maailmaa ylipäätään. Antti on mökkikuntamme rakennustarkastaja.

Antti on suurin piirtein ikäiseni suomalainen mies. Hän on kunnan virkamies, joka mitä ilmeisimmin tykkää viettää kahvitauot työkavereidensa kanssa. Hän pukeutuu rennon tyylikkästi farkkuihin ja kauluspaitaan, mutta toisaalta lähtee samoissa vaatteissa myös umpimetsään. Hänellä on erittäin pätevä sihteeri Liisa, joka tietää asioista paljon häntä enemmän. Ehkä parasta Antissa onkin juuri se, että hän ei uskottele tietävänsä enempää kuin oikeasti tietää. Hassua Antissa on se, etten ole koskaan nähnyt häntä kumisaappaat jalassa, vaikka epäilemättä hän joutuu viettämään aika paljon työajastaan erilaisilla tonteilla tuijottamassa kaukaisuuteen ja kuuntelemassa tontinomistajien suuria visioita tulevaisuuden suhteen. Ihme, jos hänen sukkansa eivät ole koskaan kastuneet.

Minä olen joutunut Antin kanssa tekemisiin meidän poikkeuslupamme kanssa. Tiesimme tonttia ostaessamme, ettei sinne saisi rakentaa mitään alle 65 metriä rannasta. Ensin kuvittelimme sen johtuvan rantarakentamisen säännöistä, sillä järvemme rannat on rakennettu hyvin täyteen. Jossain vaiheessa Antti kertoi, että meidän tonttimme on määritelty metsänhoitoalueeksi, minkä johdosta yritimme kehitellä kaikenlaisia perusteita sille, miksi metsänhoitoalueelle pitäisi rakentaa sauna. Lopulta Antin sihteeri osasi valottaa sen, että tonttimme on kaavoitettu niin, että se koostuu rakennuspaikasta, joka alkaa 65 metriä rannasta, sekä rantakaistaleesta, joka on liitetty tonttiin kompromissina, mutta joka ei millään tavalla liity rakennuspaikkaan. Tämän yksityiskohdan perusteella ELY-keskuksen päättäjämme on tullut siihen johtopäätökseen, ettei meillä ole mitään perusteita rakentaa saunaa rakennuspaikkaa lähemmäs rantaa. Nyt vielä pohdimme sitä, laittaisimmeko kuitenkin poikkeuslupahakemuksen keskukseen, sillä pahimmassa tapauksessa häviäisimme siinä 300 euroa.

Toinen vaihtoehto on hakea kaavanmuutosta, joka ilmeisesti on vielä hankalampi prosessi. Kaavan on tehnyt eräs yritys Helsingissä, vaikka kohde on yli 200 kilometriä pois koko kaupungista. Tuossa yrityksessä on mies nimeltä Pertti, joka tietää asiasta kaiken. Nyt tavoitteenani on soittaa Pertille ja kysyä häneltä, onko meillä mitään mahdollisuuksia kaavanmuutokseen, vai täytyykö meidän haudata haaveet rantasaunasta. Antin toimivaltuudet ovat ylittyneet jo varmasti, seuraavaksi täytyy testata Pertin.

Mielessämme olemme jo valmistautuneet siihen, että rantasaunaa emme saa, vaan sauna kohoaa korkealle mäelle, josta on näkymä ympäri järven. Taidamme kuitenkin koetella onneamme ja laittaa ensin hieman tuunatun hakemuksen ELY-keskukseen sille tädille, joka jo suhtautui skeptisesti suunnitelmiimme. Sen jälkeen katsomme, mitä kaavan muutos aiheuttaisi ja kuinka monta vuotta siinä projektissa kestäisi. Jonkinlaisen saunan aiomme kuitenkin rakentaa seuraavien vuosien aikana, sillä pelkkä telttasauna ei ainakaan viime kesänä vielä vakuuttanut.

Sen verran olen kuitenkin tässä prosessissa oppinut, että ELY-keskuksen Eeva-Liisaan (tai Marja-Leenaan tai johonkin muuhun kaksiosaisen nimen omistavaan naisihmiseen) minä en saa yhteyttä, vaikka haluaisin, sillä hän kuuluu päättävään elimeen. Anttiin minä sen sijaan saan yhteyden, ja hänen kännykkänumeronsa on minulla puhelimen muistissa. Antille on helppo soittaa asiassa kuin asiassa, sillä kuulen hänen äänestään, ettei hänellä oikeasti ole valtuuksia päättää oikeasti mistään, ja ainakin hänen pitää tarkistaa Liisalta. Silti hänen kanssaan on kiva jutella. Nyt minua oikeasti jännittääkin eniten tämä Pertti: miltä hän kuulostaa puhelimessa ja tuleeko hänestä uusi nimi minun tuttavien listalleni. Puhunko kohta ystävällisesti Pertistä ja laitanko hänen numeronsa kännykkäni muistiin, vai jääkö keskustelumme ainutkertaiseksi kokemukseksi. Se on kuitenkin pakko myöntää, että minun tutuistani hyvin pieni osa on yhtä asiantuntevia rakentamisen alalla kuin Antti. Hänet pidän ehdottomasti muistissa. 

Paperisodan lyhyt oppimäärä

Viimekesäisten telttasaunakokeilujen jälkeen varmistui se, että oikea sauna pitäisi saada mahdollisimman pian. No, eihän siinä muuta kuin soitto Honkarakenteelle ja palikat tontille, niinkö? Voi kunpa se olisikin noin yksinkertaista, mutta meidän projektillemme tyypillisesti asiat paisuvat alkuperäisistä ajatuksista aina vähintään puolella.

Saunan rakentamisen meidän tontille tekee monimutkaiseksi kaava. Tontilla on yleiskaava, jonka mukaan sinne ei saa rakentaa mitään 65 metriä lähemmäs rantaa. Ensin luulimme kiellon johtuvan siitä, että ranta on rakennettu liian täyteen, ja keksimme kasan hyviä selityksiä rantarakentamisen välttämättömyydelle. Seuraavaksi selvisi, että tontti on määritelty metsänsuojelualueeksi, minkä jälkeen keksimme uuden kasan hyviä selityksiä sille, miksi rakentaminen lähemmäs rantaa itse asiassa suojelee metsää. Vasta vierailu rakennustarkastajan toimistolla selvensi meille sen, että rakentamiskielto johtuu siitä, että tontin rakennuspaikaksi on kaavaan määritelty tontin yläosa, ja rantaan ulottuva kaistale on vain lisää sille. Rakentamisluvan saaminen vaatii siis joko poikkeusluvan, jonka myöntää Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (eli tuttavallisemmin ELY), tai hankalimmassa tapauksessa tarvitsemme kaavamuutoksen, jonka taas hoitaa jokin yritys nimeltä Carthagon.

Minun kaltaiseni kaupunkieläjä ei tiedä maanomistamisesta mitään. Tähän asti en ole tarvinnut tietoa rakennuspaikan määritelmästä, rakennustarkastajan roolista tai siitä, kuinka rakennustarkastajan sihteeri oikeasti tietää kaikki asiat. Nyt olen oppinut kaiken tämän ja paljon enemmän. Olen oppinut, että ELY-keskuksen päätöksentekijä, joka ensimmäisen sanomisen mukaan saattaa olla ihan kuka tahansa, onkin yhtäkkiä puhelinsoiton päässä, ja antaa neuvoja asiassa etenemisessä. Olen myös oppinut, että minun mökkikunnassani rantasauna saa olla korkeintaan 30 m2, joten yhtään suuremmalle on lupaa turhaa hakeakaan. Olen myös oppinut aika monta reittiä, jota meidän tapauksemme voi nyt kulkea ilman, että minä pystyn vaikuttamaan siihen mitenkään.

Tällä hetkellä tilanne on se, että minulla on hienossa muovikansiossa iso kasa täytettyjä poikkeuslupapapereita. Minulla on hakemus, iso kasa liitteitä, vielä isompi kasa perusteluja, sekä toisen mökkinaapurimme allekirjoitus lupalapussa. Toisen naapurin allekirjoitusta ei ole, sillä vaikka hän ei hanketta vastustakaan, hän ei halua laittaa allekirjoitusta ennen kuin kaikki muu tarvittava tieto on kasassa. Minun täytyy mitä ilmeisimmin siis taas seistä pari tuntia toppatakki päällä hänen eteisessään kuuntelemassa muisteluita, ennen kuin allekirjoitus on minun.

Minun asiani on nyt ennen kaikkea yhden ihmisen käsissä, ja hänen nimensä on Marja-Liisa tai Marja-Leena, tai jokin vastaava kaksiosainen naisen nimi. Hän on luvannut käydä läpi kirjoittamiani tarinoita siitä, miksi saunamme tulisi olla edes näköetäisyydellä rantaan, ja kertoa, kannattaako minun koskaan lähettää sitä muovikansiota, saati käydä naapurin eteisessä hikoilemassa. Jos hänen vastauksensa on jyrkkä ei, minun seuraava siirtoni on ryhtyä googlettamaan sanaparia ”kaavan muutos”. Sen verran tiedän, että hameen kaavan muutokseen löytyy monia linkkejä internetistä, mutta sitä en taida tarvita nyt. Olen edelleen toiveikkaalla mielellä sen suhteen, että ensi kesänä saisin mieluummin pukeutua remonttishortseihin kuin hameeseen.

Olen kuitenkin jo nyt metsästänyt, kirjoittanut ja kopioinut niin ison määrän paperia, että osaisin perustella asiani kenelle tahansa. Olen myös piirtänyt lyijykynällä kaikenlaisia mökinpaikkoja ja huussinpaikkoja ja tienpohjia, ja olen oppinut lukemaan maanmittauslaitoksen karttaa ja sen koodeja. Samalla kun olen hoitanut lapsia, kokannut, pyykännyt ja leiponut, olen keskustellut puhelimessa perustuksista, kattomateriaaleista ja lakkautetuista venevalkamista. Ennen kaikkea olen kuitenkin oppinut sen, että rakennustarkastaja on se ihminen, kenen kaveriksi kannattaa heti ryhtyä. Tai vielä mieluummin hänen sihteerinsä kaveriksi. Heillä on tietoa, josta kaltaiseni aloittelija voi vain unelmoida. Kuitenkin olen päässyt sukeltamaan tähän mielenkiintoiseen kiinteistönomistamisen ja -rakentamisen maailmaan, josta opin koko ajan lisää. Eläköön tasa-arvo!

Kohti seuraavaa projektia

Ensimmäinen kokonainen kesä Rajalan emäntänä on takana. Projekti on vaatinut valtavan määrän hikipisaroita, mutta sai myös aikaan todella monta rehevää naurua ja äkillistä onnen hetkeä. Nyt on hyvä aika tehdä nopea tilinpäätös menneestä.

Kaikkein parasta kuluneessa kesässä oli se, että kesäpaikkamme alkoi näyttää ja tuntua asutulta. Edellinen kesä meni vielä hieman varovaisesti valmiita polkuja astellen ja omia eväitä mukana kannellen, mutta nyt onnistuimme rohkealla otteella tekemään omat jälkemme maisemaan. Laajensimme elintilaa ihan eri suuntaan kuin alun perin suunnittelimme, ja kapeiden polkujen tilalle tallautui tasaisia länttejä. Ensimmäisenä kesänä heitimme vessan perustuksista yli jääneen sementtimurun erään syrjäisen katajan juurelle, kunnes äskettäin huomasimme läjän olevan nyt keskellä pihaa. Koskaan ei voi tietää.

Nyt osaamme myös toimia mökillä omien tapojemme mukaan. Jokaiselle on jo vakiintunut oma kahvimuki, josta haluaa aamukahvinsa juoda, ja hiljalleen on muotoutunut työnjako. Minä yleensä lähden ensimmäisenä aamulla laittamaan tulen vesipataan, kun taas mies keittää kahvit ja kaivaa aamiaistarpeet jääkaapista. Pikkusiskokin ehtii käydä ensimmäisille päiväunilleen siinä vaiheessa, kun kahvi tippuu.

Keväällä pidimme palaverin, jossa päätimme tavoitteet kesälle. Saavutimme lähes kaikki tavoitteet. Tietysti jokaisessa rakennuskohteessa riittää vielä pientä viilattavaa, mutta kaikki on toimintakunnossa ja voi talvehtia ilman suurempaa huolehtimista. Vessa on valmis, terassi ja ruokailutila ovat käytössä ja parkkipaikka on tasoitettu. Ennen kaikkea pieni mökki on saatettu sellaiseen kuntoon, että voimme ilman valtavia ponnisteluja viettää siellä ensi kesänkin.

Ensi kesälle olemme nimittäin suunnitelleet saunamökin rakentamista. Tarkoituksena olisi rakentaa 20-30 neliön mökki, jossa olisi sauna, tupa ja parvi. Siellä voisimme sitten asustella ainakin seuraavat kymmenen vuotta, ennen kuin meillä olisi varaa edes alkaa suunnitella isompaa rakennusta. Saunamökin rakentamisen esteenä on kuitenkin ennen kaikkea raha. Asuntolainat, putkiremontit ja hoitovapaat ovat sellainen yhdistelmä, joka ei kannusta tekemään lisäinvestointeja, mutta yritämme keksiä ratkaisun, jolla saisimme mökin pystyyn jo ensi kesänä. Toinen vaihtoehto on tehdä ensi kesänä perustukset ja pystyttää runko vasta seuraavana.

Rahapulan lisäksi saunamökin rakentamista hidastavat poikkeusluvat sekä aikapula. Poikkeuslupaa tarvitaan, jotta saisimme saunamökin edes samalle tasolle rannan kanssa, ja aikaa tarvitaan, sillä budjetti ei anna myöten ammattimiesten käyttämistä kovin monessa kohdassa.

Niin tai näin, pieni mökkimme tulee joka tapauksessa näyttelemään oleellista osaa ensi kesän suunnitelmissa. Vietämme pitkiä aikoja mökillä, minkä vuoksi puitteiden täytyy olla kunnossa. Jos vielä rakennamme uutta, on sitäkin tärkeämpää, ettei huoltoon tarvitse käyttää ylimääräistä aikaa ja energiaa. 

Nyt julistan mökkikauden virallisesti päättyneeksi. Oli mahtavaa nauttia lämmöstä ja järvimaisemasta omalla tontilla ja puuhastella kaikenlaista, minkä on tiennyt tulevan omaksi iloksi ja hyödyksi.

Nyt on kuitenkin aika suunnata katse eteenpäin jo ensi kesään. Ennen sen saapumista pitäisi olla monta asiaa tutkittuna ja päätettynä ja tärkein päätös on se, mitä ensi kesänä tehdään. Aloitetaanko heti maan sulettua kaivamaan kuoppia perustuksia varten tavoitteena seinät ja katto kesän loppuun mennessä vai lähdetäänkö liikkeelle rauhallisemmin ja suunnitellaan pienempiä projekteja rinta rinnan. Joka tapauksessa ensi kesä tulee olemaan yhtä täynnä uuden oppimista kuin tämäkin kesä, eikä hikipisaroista ole pula silloinkaan. Nyt kuitenkin alkaa Rajalan talvi, joka on täynnä esitteitä, neuvotteluja, nettisurffausta ja vaikeita päätöksiä. Jännittävää!